tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Voittaako ennakkosuosikki?

Vedonlyöjät pelaavat omilla rahoillaan ja arvioivat riskin sen mukaan. Betfair-peliyhtiössä Barack Obaman voittoa pystyi pelaamaan kertoimella 1,05, kun taas McCainin voitosta tarjottiin jopa kerrointa 20. Ei siis ole epäselvyyttä, kumpi ehdokkaista on ennakkosuosikki.

Oman mielipiteeni vaalien ennakkosuosikista olen jo kertonut. Tasavallan johtava mielipidelehti on myös kertonut omansa sekä kirjeenvaihtaja Pekka Mykkäsen blogissa että Olli Kivisen henkeä salpaavan kehnossa kolumnissa.

Odotan jännityksellä, miten kauan eurooppalainen valtamedia piehtaroi Obaman voiton aiheuttamassa euforiassa. Itse veikkaan maksimissaan puolta vuotta. Koko muu maailma on Obaman puolella mukaan luettuna Hugo Chavez, Fidel Castro ja Tariq Ramadan. Ennustan, että Obamaan suuria odotuksia ladanneet joutuvat pettymään, jos miehestä odotuksien mukaisesti tulee presidentti.

Poimin tähän Olli Kivisen kolumnin ehkä käsittämättömimmän ajatuksen:

"Myös kaukaisessa Suomessa on Bush-uskovaisia, joiden mielestä George W. Bush on ollut suuri presidentti. Heidän mielestään talouskaaos on aiempien demokraattipresidenttien vika, ilmastonmuutoksesta ei kannata välittää ja World Trade Centerin kaksoistornien tuhonkin takana oikeastaan oli salliva liberaalisuus. Sitä paitsi kaikki muutkin Yhdysvaltain presidentit aloittelevat sotia rutiininomaisesti."

Tuosta rutiininomaisesta sotien aloittamisesta tulee mieleen eräs Hesarin naistoimittaja, jonka mielestä suomalaismiehet hakkaavat naisia rutiininomaisesti. Kivinen varmasti muistaa, että Vietnamin sota alkoi demokraattipresidentin aikana ja republikaanipresidentti lopetti sen. Haluaisin myös tietää, ketä Kivinen tarkoittaa puhuessaan Bush-uskovaisista.

Kivinen sanoi myös seuraavaa:

"maa elää kahden vastakkaisen totuuden ajassa, kuten Helsingin Sanomain Washingtonin-kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen kirjoitti (31. 10.); maan liberaalit ja konservatiivit puhuvat eri kieltä."

Kiitos Hesarin me tiedämme myös, että se toinen puoli on väärässä ja toinen oikeassa. HS ja Pekka Mykkänen puhuvat liberaalien kieltä ja olettavat, että kaikkien suomalaisten pitää ajatella samoin.

Saksalainen David's Medienkritik -blogi ennustaa (HT: Pikkupoika), miten saksalainen media reagoi Obaman mahdolliseen voittoon. Reaktio lienee samanlainen myös Suomessa, jossa 85 prosenttia haluaisi Obamasta presidentin. Kivinen kuvittelee Obaman todellakin yhdistävän Yhdysvallat:

"Obaman valinta antaisi myös toivoa siitä, että maata raastavat erimielisyydet ovat sittenkin käännettävissä uudeksi yhteistyöksi, jota maa tarvitsee kipeästi."

Ennustan, että Obama ei onnistu luomaan uutta yhteistyötä, mikäli hän sellaista edes haluaisi. Jos demokraatit saavuttavat Senaatissa riittävän enemmistön, yhteistyötä ei välttämättä edes tarvita. Jos taas Obama jostain syystä häviäisi, kaduilla todennäköisesti mellakoitaisiin.

1 kommentti:

IDA kirjoitti...

Kivisen kolumni on todella henkeäsalpaavan surkea. Miksi demokraatin voitto olisi historiallinen ja vallankumouksellinen käänne?

Analyysin Bushin kaudesta taas olisi voinut lukea suoraan sosialistiliiton sivuilta. Ja tuo Suomen Bush-uskovaiset ja Suomen politiikan jakaantuminen samojen linjojen mukaan kuin USA:n politiikka on kyllä ehdotonta sekoilun huippua.

Saattaapi olla, että köyhän skribentin on vaikea miellyttää Helsingin Sanomien päätoimittajia. Mielipidelehteen kelpaavat vain oikeat mielipiteet. En ole ihan varma, mutta muistaakseni Kivinen on joskus kirjoittanut ihan järkeviäkin, joten tuota juttua voisi kuvitella joko parodiaksi tai sitten työpaikkahakemukseksi.