keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009

Uppoavasta lännestä

Brussels Journalin kirjoitussarjan ”From Meccania to Atlantis” kymmenennessä osassa nimimerkki Takuan Seyio, joka lienee alkujaan kotoisin Unkarista ja on sittemmin elänyt eri puolilla maailmaa, käsittelee islamia, länttä ja sitä, miten näiden pitäisi tulla toimeen keskenään.

Seyio lähtee liikkeelle Geert Wildersistä, joka on puhunut paljon muslimivalloittajien aiheuttamasta vaarasta. Wilders kuvaa rinnakkaisyhteiskuntaa, jota hallitsevat vieraat tavat, naisten sorto, heimoväkivalta, ja seitsemännen vuosisadan moraalijärjestelmä. Wilders kertoo, kuinka muslimit eivät tule Eurooppaan sulautuakseen sinne vaan pakottavat eurooppalaiset sopeutumaan islamiin. Eurooppaa hallitseva ”petturiluokka” on enemmän kuin valmis myöntymään tähän.

Ruumiinsieppaajien valloitus

Seyio kutsuu petturiluokan jäseniä ”podeiksi”, joilla hän viittaa vanhan scifi-elokuvan ”Invasion of the Body Snatchers” palkokasveista syntyneisiin, alkuperäisen ihmisen syrjäyttäviin ihmisenkaltaisiin ”ruumiinsieppaajiin”.


Palkokasvista syntyneiltä podeilta puuttuu kokonaan itsesäilytysvaisto. Heidän ulkoavaruudesta peräisin olevan ideologiansa mukaan länsimaisen elämäntavan ja länsimaisten ihmisten puolustaminen edustavat äärioikeistolaisuutta ja rasismia. Koko poliittinen, akateeminen ja mediaeliitti tunnustaa itsetuhoista monikulttuuriteoriaa, ja kaikki ovat vihollisen puolella niin vasemmisto, liberaalit kuin kristillisdemokraatit.


Hollantilainen Wilders on kuitenkin onnistunut vetoamaan tavallisiin ihmisiin, jotka eliitti on hylännyt, vaikka Wildersillä on vastassaan kaikki vakiintuneet puolueet, oikeusjärjestelmä ja media. Viimeisimmissä gallupeissa Wildersin PVV on mitattu Hollannin suurimmaksi puolueeksi. Myös muualla Euroopassa muslimien maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat puolueet ovat keränneet suosiota.

Wildersin mielestä amerikkalaistyylinen laaja sananvapaus yhdistettynä vihapuhetta koskevan lainsäädännön kumoamiseen avaa tien islamisoitumisen vastustajille koko Euroopassa.

Seyion kirjoituksessa mainitaan myös Suomessa tunnetut tapaukset. Seppo Lehto tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta ja nyt Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho on syytteessä samasta rikoksesta, koska hän erehtyi kutsumaan profeetta Muhammadia pedofiiliksi. Täysin odotetusti Perussuomalaiset on noussut gallupeissa raketin lailla.

Todettakoon, että Seyio tuskin on tietoinen Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin taipumisesta valtaeliitin painostukseen, kun hän kieltäytyi nimeämästä Jussi Halla-ahoa Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaaksi, ja sitä kautta maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan kansanosan tappiosta, jonka kaltaisia on nähty muualla Euroopassa useita kertoja.

Ratkaisuna eriytyminen

Seiyo siteeraa amerikkalaista Lawrence Austeria, joka on esittänyt lännen ja islamin erottamista toisistaan. Austerin mukaan:

- Islam on kuolettava uhka länsimaiselle sivilisaatiolle.
- Islamia ei voi tuhota.
- Islamia ei voi demokratisoida.
- Islamia ei voi sulauttaa osaksi länsimaista sivilisaatiota.
- Siksi ainoa tapa pysyä turvassa islamilta on erottautua siitä.

Jihadwatchin Hugh Fitzgerald on esittänyt joukon islamisoitumista hidastavia toimenpiteitä, joita itse aikanaan kommentoin tässä blogissa. Perusajatuksena Fitzgeraldin teeseissä oli, että sharia-lakia sekä islamin ylivaltaa edistävien ja länsimaisiin perusarvoihin sopeutumattomien muslimien poismuuttoa tulee edistää sekä kepillä että porkkanalla.

Suomen vaihtoehdot

Suomessa islamisoituminen ei ole ruohonjuuritasolla edennyt yhtä pitkälle kuin useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Kuitenkin islaminvastaisten mielipiteiden vaino on monessa suhteessa jopa ankarampaa kuin muualla Euroopassa. Omasta mielestäni tämä johtuu suomalaisen kansalaisyhteiskunnan heikkoudesta ja ihmisten yleisestä lammasmaisuudesta valtiovallan edessä. Keskittynyt, ajatusmaailmaltaan yksipuolinen ja tavallisia kansalaisia ylenkatsova media ei myöskään auta asiaa.

Islamisoitumisen estäminen edellyttää, että omaa maata ja kulttuuria pidetään itsessään arvokkaana. Jos täydellinen syrjimättömyys ajaa yli kansallisen edun, silloin ei ole käytettävissä tehokkaita keinoja haitallisen kehityksen estämiseen. Samat ihmiset, jotka kansalaisaktivismillaan edistivät somalien maahanpääsyä 80- ja 90-lukujen taitteessa ovat nyt johtavassa asemassa päättämässä Suomen maahanmuuttopolitiikan suunnasta. Näiden ihmisten pysäyttäminen on juuri nyt kaikkein tärkeintä.

Ei kommentteja: