torstaina, heinäkuuta 09, 2009

Nappulan painaja on poissa

Kuolleista ei saa puhua pahaa, mutta en malta olla kirjoittamatta kahden viime viikon ykkösuutisesta eli pop-ikoni Michael Jacksonin kuolemasta. Mediakohun aikana en seurannut suomalaisia tiedotusvälineitä, joten en täysin tiedä, miten kauan Jackson velloi uutisissa täällä. Ulkomailla ei mennyt päivää ilman Jacksonia.

Hysteria huipentui Michael Jacksonin muistotilaisuuteen, jonka kohokohdaksi nousi Jacksonin kasvattitytär Paris Michael Jacksonin nenäliinoja kostuttavaan muistopuheeseen, jota kelattiin jokaisessa uutislähetyksessä kaikilla kanavilla kymmeniä, ellei peräti satoja kertoja. Muistotilaisuus näytettiin kokonaisuudessaan suorana lähetyksenä useilla uutiskanavilla ja jopa lupamaksurahoitteisilla tv-kanavilla.

Muistan kyllä Jacksonin Thriller-albumin, joka on ilmeisesti alallaan mestariteos osin Michaelin ja vielä suuremmalta osin tuottaja Quincy Jonesin ansiosta. Michaelin laulut jäävät elämään samalla tavoin kuin monien muiden liian varhain poismenneiden laulajien teokset.

En kuitenkaan pysty ymmärtämään, miksi elämäntavoiltaan kummallisen ja pedofiliastakin syytteessä olleen ihmisraunion poismeno voi liikuttaa niin monia ihmisiä ympäri maailmaa. Michaelin musiikki ei minua ole koskaan erityisemmin miellyttänyt ja ehkä siksi miehestä tulee ensimmäisenä mieleen ikivanha hissivitsi, joka nykyisin leimaa kertojansa välittömästi rasistiksi:

”Mikä on musta ja painaa nappulaa?”

”Vastaus: Michael Jackson hississä.”

Tuo vitsi on valehtelematta ainakin 15 vuotta vanha ajalta, jolloin Jacksonia syytettiin Jordie Chandlerin ahdistelusta. Chandlerin siviilikanne Jacksonia vastaan sovittiin oikeuden ulkopuolella. Michael Jackson maksoi Chandlerille 22 miljoonaa dollaria vaikenemisesta. Kohu ja myöhemmät väitteet lapsiin sekaantumisesta kuitenkin vähensivät miehen kaupallista potentiaalia.

On täysin mahdotonta tietää, onko pedofiliasyytösten takana mitään muuta kuin halu rahastaa Jacksonin kustannuksella. Emme siis tiedä, oliko Jackson pelkästään rikkaampi kuin Garry Glitter, joka on rikolliseksi todettu ja tuomittu. Kaukana Kaliforniassa eläneen miehen todellinen luonne jää tavallisille ihmisille mysteeriksi. Juuri siksi miehen kuoleman jälkeistä hysteriaa onkin niin vaikea käsittää.

Kyse onkin sentimentaalisesta tunnepornosta. Kaukaisen supertähden kuolema saa aikaan illuusion jostain merkittävästä ja järkyttävästä tapahtumasta, jonka aiheuttamassa tunne-elämyksessä vellotaan ja ollaan olevinaan mukana. Vastaava ilmiö nähtiin prinsessa Dianan kuoleman yhteydessä. Myös tuolloin hysteria paisui yli äyräitten ja Dianasta tehtiin mediassa pyhimysmäinen hahmo ja prinssi Charlesin tunnekylmyyden uhri. Diana oli ”sydänten kuningatar”, joten ehkä Jacksonista tulee koko kansan pedofiili.

Joka tapauksessa Jackson saa levätä rauhassa Tutankhamonin sarkofagia muistuttavassa arkussaan. Levy-yhtiön johtajat hierovat tyytyväisenä käsiään, kun Jacksonin levyt taas myyvät. Jacksonin konserttijärjestäjät tosin joutuivat pettymään, mutta uskoivatko he tosissaan Jacksonin hoitavan kaikki 50 konserttia, joihin hän oli lupautunut?

5 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Jacksonin rikkaus on "aihetodisteena" kaksisuuntainen, so. sen vaikutus voi mennä kumpaan suuntaan tahansa.

Yhtäältä rikkaampi Jackson olisi selvinnyt mahdollisista iljettävistä rikoksista helpommin, mutta toisaalta, Jacksonin tiluksilla vieraili vuosien aikana tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia, lapsia.

Jos Jackson oli pedofiili, niin hän olisi todennäköisesti syyllistynyt kymmeniin tai jopa satoihin vastaaviin rikoksiin. Minun on erittäin vaikea kuvitella, että vain kaksi keissiä pääsisi julkisuuteen asti.

Sensijaan minun on helppo uskoa, että friikin näköinen, friikkinä pidetty rikas ja kuuluisia eksentrikko on hyvä kohde opportunistisille lakimiehille, joilla on jotain "viittelllistä" todistusaineistoa ja hyvin prepattu uhri. En pidä edes mahdottomana, että "uhrit" ovat kokeneet miehen toiminnan jotenkin kiusallisena ja myöhemmin uskotelleet jopa itselleen, että kyseessä on ollut jotain ihan muuta.

Tämä kirjoitus on vastenmielinen. Siinä annetaan ymmärtää, että hänen roolinsa musiikillisesti täysin mitätön. Jacksonin musiikillinen ura huipentui Thrilleriin, vuonna 1982, hän oli jo siihen mennessä levyttänyt parhaat kappaleensa. Ainakin omasta mielestäni.

Kuitenkin, hän on yksi maailmanhistorian eniten levyjä myyneistä artisteista ja Thriller on edelleen maailman eniten myyty levy. Sitä ei todennäköisesti tule kukaan koskaan ohittamaan. Oli musiikista mitä mieltä tahansa, Jackson oli historiallisesti merkittävä henkilö tässä suhteessa.

Vasarahammer kirjoitti...

Kuten sanoin, on mahdotonta tietää, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Rahastusmotiivi on toki mahdollinen ja 22 miljoonan dollarin korvaus on aika suuri.

Muutama vuosi sitten (2003) tehtiin myös tv-dokumentti lapsista Jacksonin tilalla (Living with Michael Jackson. Tätä en kirjoituksessani maininnut, mutta se nosti tuon pedofiiliasian uudelleen julkisuuteen.

En myöskään mitätöinyt Jacksonin musiikkia. Itse en ole siitä erityisemmin innostunut, mutta ilmeisesti Thriller on merkittävä levy.

Jacksonin suosioon vaikuttivat myös musiikkivideot, jotka 80-luvulla löivät itsensä lopullisesti läpi.

Miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä, joten kyllä Jacksonin levyt ilmeisesti hyviä olivat. Lähinnä tarkoituksenani oli kuitenkin arvostella Jacksonin kuoleman ympärillä pyörivää mediahysteriaa ja sentimentaalista hehkutusta.

Tiedemies kirjoitti...

On ihan hyvä, että tarkastelet mediahysteriaa, mutta minusta silti tekstin sävy oli vähän ikävä. Mies on sentään kuollut.

Vertaus Dianaan oli hyvä.

Seppo Lehto suomalaisen sananvapauden ilmaisuvapauden sekä perusoikeuksiemme asialla mustaa monikulttuurisuussaastaa vastaan mm islamin matuinvaasioiden ja kommunismin saastana kirjoitti...

Jotain hyvää Michaelista

"Hän on kuollut" ;)

Olen tyytyväinen että yksi nahkaansa tyytymätön on poissa vaikka pigmentillä ratsastavia on enemmän kuin kiusaksi asti täällä koto-Suomessammekin

Vrt. Seppo Lehto 2 v 4 kk ehdotonta muslimien kuvitteellinen uskonrauhan häirintä ja ns. asianomistajien kunnia kun taustana puolueellisten oikeudenkäyntien ketju.

Vasarahammer kirjoitti...

"tekstin sävy oli vähän ikävä"

Syytä siitä mediaa, joka tuputti Jacksonia joka tuutista. Jackson itse levätköön rauhassa.

Britanniassa BBC näytti hautajaisia kahdelta kanavalta yhtä aikaa. Saksassa ZDF näytti suorana, Itävallassa ORF samoin. Sky News -kanavalla oli myös suora lähetys.