maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Pakkosuvaitsevaisuuden syvin olemus

Odotin Uusi Suomi –verkkolehdestä selkeästi oikeistolaista vaihtoehtoa mediaan. Moinen usko osoittautui vääräksi ja Uusi Suomi edustaa ideologisesti samaa vasemmistoliberalismia kuin maan kaikki valtalehdet. Tämän voi päätellä katsomalla, millaisia blogikirjoituksia Uusi Suomi nostaa uutisjuttujensa yhteyteen. Liian usein olen saanut katsella Pekka Siikalan tympeää naamaa tai Jyrki J.J. Kasvin itsetyytyväistä virnistystä.

Kasvi oli äskettäin huolissaan siitä, että Liettuan parlamentti on kieltänyt kertomasta homoseksuaalisuudesta myönteisesti kouluissa. Tämä saa hänet rinnastamaan Liettuan Iranin, Venäjän, Latvian ja muiden ”homofobisten” maiden kanssa.

Suhteellisuudentaju monesti katoaa, kun pyhää täydellisen syrjimättömyyden periaatetta loukataan. Hysteerinen reaktio kertoo myös vasemmistoliberalismin totalitaristisesta luonteesta. Kaikki elämäntavat ovat ihania ja ennen kaikkea ihanan tasa-arvoisia ja kaikkien pitää ajatella tuolla tavalla tai muuten on ilkeä homofobi. Heteronormatiivisuus on syrjintää eikä homoseksuaalisuutta voi ajatella muutoin kuin myönteisessä mielessä.

Kasvin suhteellisuudentajun puute näkyy myös seuraavassa lausunnossa:

” Liettuan ihmisoikeusrikkomukset kuuluvat myös Suomelle. Suomi ei voi katsoa pois, kun toinen EU-maa rikkoo Euroopan ihmisoikeussopimusta. Suomen tuleekin sekä EU:ssa että kahdenvälisessä diplomatiassa painottaa Liettuan hallitukselle, että ihmisoikeudet eivät ole minkään maan yksityisasia.”

Kasvi siis on valmis puuttumaan suvereenin, demokraattisen valtion sisäisiin asioihin varsin kevyin perustein. Minä taas uskon, että liettualaiset eivät tarvitse Jyrki J.J. Kasvin apua poliittisessa päätöksenteossa.

Kasvin mielestä lapselle tai nuorelle on erittäin traumatisoivaa, kun heräävät seksuaalisuuden tunteet siihen ainoaan ympäröivän yhteiskunnan antamaan muottiin. Jyrkin kannattaisi katsoa asiaa myös toiselta kantilta. Jos koulutunnilla transseksuaali tulee kertomaan omasta seksuaalisuudestaan ja kehumaan elämäntapansa erinomaisuutta, jaetaanko tällöin ”asiallista faktapohjaista tietoa seksuaalisuuden monimuotoisuudesta”?

Näistä järkytyksistä lapsi kyllä toipuu, jos hänellä on rakastavat vanhemmat, jotka kertovat hänelle mistä on kysymys. Tällaiset asiat kuuluvat elämään. Seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat tosin luonteeltaan yksityisiä. Siksi en pidä siitä, miten itseään suvaitsevaisina pitävät vasemmistoliberaalit politisoivat ne ja nimittelevät eri mieltä olevia korostaakseen omaa erinomaisuuttaan.

Gay Pride –marssit

Kasvi oli myös kovasti närkästynyt Riikan Gay Pride –tapahtuman kieltämisestä, mikä sai hänet rinnastamaan keskenään Latvian ja Iranin tavan kohdella sukupuolivähemmistöjä. Ihqusuvaitsevaisessa Ruotsissa kaikkien poliittisten puolueiden ja viranomaisorganisaatioiden odotetaan lähettävän edustajansa Gay Pride –marssille, koska marssimatta jättäminen olisi epäilyttävää sinänsä ja osoitus suvaitsemattomuudesta.

Gay Pride –tapahtumat kuitenkin antavat homoista kuvan ihmisinä, joita määrittää heidän seksuaalisuutensa eikä se, mitä he tekevät ja miten he ajattelevat eri asioista. Puolialastomien miesten ja naisten paraati läpi kaupungin edustaa suvaitsevaisille uskonnollisen rituaalin korviketta. Marssille osallistuvat heterot voivat siten näyttää, miten suvaitsevaisia ja avarakatseisia he ovat.

Kaikki eivät kuitenkaan innostu Gay Pride –marsseista, koska niitä vastustetaan monessa maassa. Sen sijaan, että ihmiset eivät yksinkertaisesti halua katsella puolialastomia miehiä ja naisia julkisilla paikoilla, Kasvi tulkitsee vastustuksen johtuvan vääräoppisuudesta eli uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta.

Kasvi jyrähtää bloginsa kommenttiosastolla:

” Juuri tästä syystä kannatan sekularismia. Uskonnolliset argumentit, eivät katoliset, eivät islamilaiset, eivät protestanttiset saa mennä päätöksenteossa ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja demokratian edelle.”

Kasvi on tyypillisen suvaitsevaisen vasemmistoliberaalin tavoin ymmärtänyt sekularismin siten, että vain suvaitsevaiset mielipiteet ovat sallittuja. Itse olen ymmärtänyt sekularismin toisella tavalla eli siten kuin Yhdysvaltojen perustuslain kuudennen artiklan kolmannessa osassa sanotaan:

” The Senators and Representatives before mentioned, and the Members of the several State Legislatures, and all executive and judicial Officers, both of the United States and of the several States, shall be bound by Oath or Affirmation, to support this Constitution; but no religious test shall ever be required as a qualification to any office or public trust under the United States.”

Eli julkiseen virkaan pyrkivältä ei saa edellyttää minkäänlaista uskonnollista ”testiä” eli käytännössä tietyn uskontokunnan jäsenyyttä. Siinä ei edellytetä, että uskoo täydellisen syrjimättömyyden periaatteeseen eli allekirjoittaa modernin vasemmistoliberalismin ainoan pyhän opinkappaleen.

Paradoksaalisesti Kasvi osuu mielestäni oikeaan seuraavassa:

”Mistä tahansa aatteesta, uskonnollisesta tai poliittisesta tulee vaarallinen, jos se nostetaan ihmisen omantunnon yläpuolelle, fundamentiksi. ”

Tämä koskee yhtä hyvin Kasville pyhiä ihmisoikeuksia, demokratiaa ja tasa-arvoa. Olen itse kirjoittanut ihmisoikeusfundamentalismista, jota Kasvin mielipidekirjoitus mielestäni edustaa. Ihmisoikeuksia tasapainottavat muut oikeudet, kuten esimerkiksi valtion oikeus päättää, keitä se päästää rajojensa sisäpuolelle. Perustuslakiin kirjatut kansalaisen perusoikeudet rajaavat demokraattista päätöksentekoa.

Kasvin käyttämät käsitteet ovat lisäksi korruptoituneet väärinkäytön seurauksena. Ihmisoikeuksia keksitään nykyisin tyhjästä ja käytetään maailmalla hyväksi joko rahastusmielessä tai maahanpyrkimisen helpottamiseksi. Demokratian ja tasa-arvon käsitteet ovat puolestaan vääristyneet, kun vasemmistolaiset ovat käyttäneet niitä poliittisessa retoriikassaan. Vasemmistolaiselle demokratia on enemmän valtion vallankäytön legitimoiva termi kuin päätöksentekojärjestelmä. Tasa-arvo taas edustaa vasemmistolaiselle enemmän lopputuloksen kuin mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kokonaisuutena Kasvin kirjoitus on erinomainen esimerkki modernista vasemmistoliberaalista ajattelumaailmasta, sen moraalisesta omahyväisyydestä, kristillisen moraalin halveksunnasta ja pyrkimyksestä pakottaa suvaitsevaisuuteen eli suomeksi suvaitsemattomuudesta.

Lisäys 28.7.2009: Ruotsalainen Dick Erixon kirjoittaa samasta asiasta otsikolla "Pride käyttää hyväksi vähemmistöjä edistääkseen normittomuutta". Erixon siteeraa artikkelia, jossa sanotaan:

"Todellisuudessa Pride on pelkkä seksualisointitemppu, jota kolmea sosiaalista vähemmistöä käytetään lyömäaseena porvarillista moraalia, perinteisiä perhearvoja ja parisuhdeihannetta vastaan. Tavoitteena on edistää julkisen tilan seksualisoitumista ja politisoida yksityiselämän pyhimpiin kuuluva asia eli seksuaalisuus."

Erixonin mukaan vasemmisto käyttää homo-, bi- ja transseksuaaleja hyväkseen korvatakseen perinteiset arvot normittomuudella eli anarkismin relativistisella vastuuttomuudella.

26 kommenttia:

Jukka Aakula kirjoitti...

Kasvi: ”Mistä tahansa aatteesta, uskonnollisesta tai poliittisesta tulee vaarallinen, jos se nostetaan ihmisen omantunnon yläpuolelle, fundamentiksi. ”

Vasarahammer: "Tämä koskee yhtä hyvin Kasville pyhiä ihmisoikeuksia, demokratiaa ja tasa-arvoa."

Olet oikeassa. On niin helppo ajatella omat ideaalit fundamentteina mutta toisten ideaalit parhaimmillaankin tuulesta temmatuina ajatuksina.

Juho kirjoitti...

Oikein mainio kirjoitus, varsinkin huomio Kasvin omasta "uskonnosta". Tasa-arvo, demokratia ja ihmisoikeudet todellakin viedään ajoittain niin hekumallisiin sfääreihin, että maalaisjärkeä hirvittää.

Tämä fundamentalismihakuisuus lienee ilmentää (joidenkin) ihmisten tarvetta jäykistää aatemaailmansa, jotta voisivat pyrkiä edustamaan vahvasti "jotain". (Tämä "jokin" olisi tietysti parempi löytää sisältä kuin ulkoa, mutta kun se syötetty ruoka on niin helppo niellä. Ja maukastakin vielä.)

Tiedemies kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Vasarahammer kirjoitti...

"liettuan parlamentti puuttuu päätöksellään osaltaan paitsi sananvapauteen, myös jollain vähän epämääräisemmällä tavalla homoseksuaalien ihmisoikeuksiin."

En tarkemmin tunne Liettuan parlamentin päätöksen sisältöä ja sukupuolivähemmistöjen todellista tilannetta siellä.

Kommunismista vapautuneiden yhteiskuntien historiallinen kokemus viimeisen 50 vuoden ajalta on niin erilainen, että on naiivia ajatella, että siellä yhtäkkiä omaksuttaisiin poliittisesti korrekti pakkopaita näin pian kommunismin jälkeen.

Kasvin opettajamainen asenne Baltian maita kohtaan on valitettavan tyypillinen poliittisen kentän vasemmalla puolella.

Tämä kirjoitus olisi jäänyt kirjoittamatta, jos en olisi lukenut Kasvin kommenttia uskonnoista ja ihmisoikeuksista.

Kumitonttu kirjoitti...

Jyrki Kasvi kirjoittaa "Kuitenkin nimenomaan lapsena ja nuorena on tärkeää saada asiallista faktapohjaista tietoa seksuaalisuuden monimuotoisuudesta. Lapselle tai nuorelle on erittäin traumatisoivaa, kun heräävät seksuaaliset tuntemukset eivät istukaan siihen ainoaan ympäröivän yhteiskunnan antamaan seksuaalisuuden muottiin. Kun lapsi kokee olevansa jotenkin viallinen, ainoa omituisuudessaan ja tuomittu elämään yksin erilaisuutensa kanssa."

Kasvi ei määrittele kirjoituksessaan "lapsia", mutta oletettavasti hän tarkoittaa esipuberteettisia ihmistaimia vauvoista kouluikäisiin. Siksi Vasarahammerin kirjoitus on merkittävä sen nostaessa esiin erittäin tärkeä ongelman, johon Virheät tuntuvat jatkuvasti sotkeutuvan.

Kasvi puhuu ilmeisesti oman seksuaalisen viiteryhmänsä lähtökohdista, sillä lastenpsykologian valtavirran nykykäsitys on, että lapset eivät tarvitse seksuaaliopetusta. Vanhempien antama kasvatus on tässä suhteessa riittävää. Olen aiemminkin kritisoinut Virheiden puheita lasten seksuaalisuudesta (Osmo Soininvaara ja 13-v teiniprinsessat), ja Kasvi kantaa aineksia taas kaksin käsin eteeni.

Kasvi myös irvailee, että heterot pelkäävät, että heidän lapsiaan käännytetään homoiksi. No, Akuliina Saarikoskihan juuri totesi, että hetero on käännytettävissä homoksi, joten kaikkinainen julkisuudessa homoudella mesoaminen on ilmiselvästi hyvin politisoitunutta Virheiden eduksi.

Monikaan ei kaipaa sitä aikaa, jolloin homot hakattiin ja laitettiin vankilaan ja on oltava tarkkana siitä, ettei homoja uudestaan aleta sortaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että homot voivat määritellä enemmistön normit. Jos Kasvi ja kumpp. ovat oikeasti huolissaan seksuaalisuudesta (siis muusta kuin homojen oikeuksista), he voisivat aloittaa työnsä sallimalla prostituution täysin. Sehän ei taas sovi.

Valtionhallinnossa homoilla on jo vahva oma verkostonsa (hyväveli-verkosto sanan täydessä merkityksessä), joka vetoaa aina viime kädessä eduskunnan ylimpään johtoon, joka tarvittaessa palauttaa "homoja sortaneet" ruotuun. Valtionhallinnon työntekijät kokevat tuon toimintatavan kiusalliseksi, ja asiasta liikkuu paljon huhuja todellisten versioiden lisäksi. Koska ihminen kuuluu lukemattomiin viiteryhmiin ja koska seksi ja seksuaalisuus ovat tabuja, yksiselitteisiä ratkaisuja homoseksuaalisuuden kouluopetukseen tai virkamieskunnan hyvähomo-verkoston toiminnan moraalisuuteen ei tietenkään ole.

Ei siihen sorru Vasarahammerkaan ja hän onkin kirjoituksessaan oikeilla jäljillä. Kasvikaan ei nimittäin tuo esiin suhdettaan tuohon verkostoon ja sitä, miten se mahdollisesti vaikuttaa hänen kirjoitukseensa ja huolenaiheeseensa. Onko Kasvi huolissaan kaikkien ihmisten seksuaalisesta ilmaisuvapaudesta vaiko pelkästään homojen? Jos homojen, miksi hän nosti lasten kouluopetuksen esiin? Mietityttää se, vaikkei varmaan syytä olekaan.

Vastenmielisintä on siis se, että Virheät keski-ikäiset sedät politikoivat jälleen rumasti yhdistäen seksin ja lapset tavalla, joka osoittaa ymmärtämättömyyttä kumpaankaan osa-alueeseen. Toisaalta - aivan sama. En pidä Jyrki "lisää liksaa" Kasvia enkä hänen äänestäjäkuntaansa suuressa arvossa muutenkaan.

Jukka Aakula kirjoitti...

Kumitonttu on varmaan oikeassa ettei lapsille pidä kertoa mitään seksistä elleivät kysy. Seksi on lapsille häveliäisyyden piiriin kuuluva asia ja häveliäisyyttä pitää arvostaa. Jossain vaiheessa sitten kun ovat 12 voi alkaa kertoa, ellei lapsi/nuori ole kysynyt.

Tuntuu tosiaan että lapsetkin halutaan politisoida ja uhrata "suvaitsevaisuuden" alttarille ja pakkosyöttää heille asioita.

Tiedemies kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka Aakula kirjoitti...

TM:

"Mitäpäs jos laki olisi kieltänyt positiivisen puheen myös rasismista?"

...alaikäisille ?

Lapsia pitäisi säästää ainakin hyvin negatiivisista asioista tai asioista jotka ovat lasten häveliäisyysalueella.

Homoseksualismi ja seksi kuuluu lasten häveliäisyysalueelle. En tosin ole kovin varma kuuluuko homoseksualismi enemmän lapsen häveliäisyysalueelle kuin muukaan seksi. Luulen että kuuluu.

No itse olen sanonut omille lapsilleni että jotkut miehet pitävät miehistä. Koska he ovat sitä kysyneet. Sen lisäksi toinen kysyi onko se sairaus. Sanoin että ei todennäköisesti ole mutta se on todennäköisesti osittain perinnöllinen asia mutta tarkkaan ei tiedetä.

Kun lapset ovat kysyneet niin ympäripyöreästi olen kertonut miten lapsia tehdään. Mutta eipä tulisi mieleenkään kertoa miten homot parittelevat. Minun on vaikea kuvitella että "isän pippeli menee äidin sisälle" ei olisi vähemmän häpeää herättävää kuin että "miehen pippeli menee toisen miehen takapuoleen".

Sekin väite että "homoseksualismi ei tartu" on toteen näyttämättä. Ei ole aikaakaan kun HS:ssä oli juttu jossa osoitettiin että hompoerheiden lapsista tulee huomattavasti todennäköisemmin homoja kuin muista lapisista. Kyse voi olla biologisesta periytymisestäkin. No - entä sitten - onko tarrtuminen paha asia ? Todennäköisesti ei.

Se että vihreät esittävät omia ennakkoluulojaan ("lapsille pitää puhua seksuaalisuudesta") sivistyneemmin äänensävyin kuin jotkut muut ei osoita että ennakkoluulot olisivat sen vähäisempiä kuin muilla.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jatkan vielä tästä:

Se että vihreät esittävät omia ennakkoluulojaan ("lapsille pitää puhua seksuaalisuudesta") sivistyneemmin äänensävyin kuin jotkut muut ei osoita että ennakkoluulot olisivat sen vähäisempiä kuin muilla.

Voit, TM, tietysti sanoa että tämä ("lapsille pitää puhua seksuaalisuudesta") ei ollut jutun perinnäinen väite. Siis Kasvi puhui ensi sijassa Liettuan parlamentin homokielteisyydestä ei erityisesti siitä että lapsille pitäisi kertoa seksistä.

Koska juttu oli kuitenkin tarkoitettu kotimaiseen kulutukseen, se johtopäätös jonka lukijan tästä jutusta ajatellaan tekevän on että "vain typerys ajattelee että lapsille ei pidä kertioa homojen seksuaalisuudesta".

Suomessa on nyt jankutettu niin paljon siitä miten tärkeää lapsille on kertoa seksistä ja todellisuudessa elämme maassa jossa seksiä tule joka tuutista.Ja voi puhua seksin pakkosyöttämisestä lapsille - eräänlaisesta henkisestä pedofiliasta.

Kumitonttu kirjoitti...

Älä turhaan pidättele argumenttejasi, Tiedemies. Molempien kommenttiesi keskeiset väitteesi, että nyt on loukattu sekä sananvapautta että (homojen) ihmisoikeuksia, ovat pelkkää trollausta ilman perusteluita. Onko niitä?

Jukka Aakula kirjoitti...

No ei tämä ole ihan mustavalkoinen juttu.

Miksi tällaisia lakeja nyt ylipäätän tarvitaan, jossa sanotaan ett homoseksuaalisista ei saa puhua. On se nyt aika naurettavaa. Olen samaa mieltä TM:n kanssa ettei tällaisia lakeja tarvita, mutta toisaalta olen kurkuani myöten täynnä siitä, että naisten, afrojen ja homojen ihmisoikeuksista jauhetaan koko ajan.

Vasarahammer kirjoitti...

"Vasara ja kumppanit ovat aina ah-niin-huolissaan sananvapaudesta, mutta tässä kohtaa se tunnu haittaavan."

Ymmärsin niin, että kyse oli kouluista, alaikäisistä lapsista ja siitä, mitä näille opetetaan. Tällöin asialla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.

Jenni kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiedemies kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
IDA kirjoitti...

Tiedemies:

En ota kantaa siihen, mitä lapsille pitäisi opettaa, mutta minusta on jotenkin kummaa, että valtio nyt yht'äkkiä onkin sellainen maaginen kaikkitietävä taho, joka voi sellaisen sanella, kun se liki missä tahansa muussa asiassa onkin vain tunareiden klubi.

Liettua on valtaenemmistöltään katolinen valtio, joten tietenkin se on oikeassa ;)

No joo. Itse käsitin ensin, että kyse on pelkästään alaikäisten kouluopetuksesta, mutta kielto on ilmeisesti laajempi, eikä ilmeisesti ole selvää miten se toteutetaan. Joka tapauksessa nämä tavoitteet:

The measure lists 19 examples of "detrimental" information, including material that "agitates for homosexual, bisexual, and polygamous relations," instructions on how to make explosives and graphic depictions of violence or death.

It also bars information that gives credence to paranormal phenomena, hypnosis or "promotes bad eating."

While critics said the text violated the freedom of speech and international standards of human rights, others said the vague wording would make it difficult to enforce.

The text does not define "public information" in detail, though it makes references to TV programs, films, computer games and advertising as well as online and print media accessible by children
.

ovat periaatteessa hyviä. On aivan oikein suojella lapsia tuollaiselta, eikä sen välttämättä tarvitse rajoittaa sananvapautta, koska noille löytyy jakelukanavat, jotka eivät välttämättä hyppää silmille joka paikassa. Itse suojelisin lapsia myös heteroseksin julkiselta esittämiseltä tai pakkosyötöltä.

Kasvin jutun kiihkoiluun vielä se huomio, että Riaan Pride-paraatia ei kielletty.

Vasarahammer kirjoitti...

"Niin, voitte tietenkin uskotella ihan vapaasti, ettei kyse ole sananvapaudesta, mutta olisitte edes rehellisiä: Olisiko kyse sananvapaudesta silloin, jos joku ajaisi vastaavaa lakia "islamofobiasta" tai "rasismista"? "

Noiden lähteiden perusteella laki on väljästi muotoiltu eikä rajaudu pelkästään kouluopetukseen. Eli sitä luultavasti voidaan käyttää sananvapauden tukahduttamiseen.

Oman kirjoitukseni pointti ei käsitellyt sananvapautta vaan vasemmistoliberaalin maailmankuvan pakkosyöttöä.

En vastusta homoseksuaalisuutta myönteiseen sävyyn käsittelevän aineiston levittämistä paitsi jos

- sitä levitetään veronmaksajan rahoilla
- sitä jaellaan alaikäisille kouluissa

Tiedemies kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kumitonttu kirjoitti...

Soininvaaran Islamin lapsimorsiamia puolustelevan kirjoituksen jälkeen Tiedemies kirjoitteli tällaista liittyen sananvapauteen:

Kannatan "poliittista korrektiutta" siinä mielessä, että katson hyvien tapojen luonnostaan johtavan sellaiseen itsesensuuriin, joka ehkäisee tietyiltä ylilyönneiltä ja että tämä on sinänsä voittopuolisesti positiivinen ilmiö. Tähän kuuluu luonnollisesti sellainen tarkastelu, jossa yksilöt tai ryhmittymät nauttivat mahdollisesti toisistaan poikkeavia kohteliaisuuskriteereitä. Tämä on siis aivan normaalia hyvää käytöstä ja hyvää makua.

Sananvapaus ei tarkoita sitä, että ihminen voi sanoa mitä vaan ilman seurauksia. Ei edes niin, että ihminen voi sanoa minkä tahansa faktisesti toden väitteen täysin ilman mitään negatiivisia seuraamuksia itselleen. Tämä ei kuulu sananvapauteen, ja uskomus, että se kuuluisi, on sananvapauden väärinymmärtämistä ja käyttäytyminen ikäänkuin se kuuluisi, sananvapauden väärinkäyttöä. Erityisesti asia on näin, jos se tehdään nimimerkin suojista.

Tiedemies kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiedemies kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiedemies kirjoitti...

Pahoittelen, poistin omat kommenttini tästä keskustelusta, koska tämä ei ole lainkaan rakentavaa.

Kumitontun lainaustapa kertoo kaiken olennaisen siitä, miten hän yleensäkin "tulkitsee" muiden tekstejä. Alkuperäisen kirjoituksen voi löytää täältä:

http://tiedemies.blogspot.com/2009/03/sananvapaus-nyt.html

Voitte arvioida itse, kuinka asiallinen ja asiaankuluva tuo mainittu kommentti tässä yhteydessä on.

Kumitonttu kirjoitti...

Olen tuskallisen tietoinen siitä, että lainaamani kohta ei kuvaa koko kirjoitusta tarkasti. Lainaus on kuitenkin kahden kappaleen mittainen, ja siinä määrässä pitäisi pystyä kertomaan, mitä mieltä on sananvapaudesta, joten sikäli lainaukseni on perusteltu.

Tiedemiehen kirjoitusten ongelma on se, että kirjoituksissa henkinen alku ja loppu ovat usein ristiriidassa keskenään - kuten moraalirelativismissa helposti tapahtuu. Soininvaaran blogissa nimimerkki Nettoveroaste tiivistää asian hyvin:

Tiedemies lienee valinnut kolikolla kannan, jota hän on päättänyt puolustaa älyllisesti kiinnostavana pelinä. Sellaisena, jossa voittava kanta löytyy suurin piirtein logiikan ja lakikirjan asettamien rautaisten lakien rajaamana ja vastakkaiset todistelut fiksusti pois perustellen yrittämättä ymmärtää niitä muuta kuin vastaväitteinä.

Siitähän voi seurata vaikkapa sellainen esitys, että realismin ja käytännön seikat voi liimata päälle? Josta voi tulla vaikeuksia, mutta sitä vartenhan loistava äly on, että voi luoda niin sotkuisen spagetin, että jonkun typerämmän on loppujen lopuksi pakko keksiä tai esittää joku tylsä – vailla matematiikan kauneutta oleva siis – mutta tässä maailmassa toimiva ratkaisu.


Samaa logiikan ja lakikirjan rautaista lakiahan Soininvaara noudatti arvioidessaan 11-vuotiaiden naimaikää, ja sitä Tiedemies lähti puolustelemaan keittäen lopulta niin sotkuisen spagetin, ettei löytynyt päätä eikä häntää. Tiedemies on aktiivinen kirjoittelija enkä yleensä kommentoi hänen kirjoituksiaan. Paitsi jos ne eivät ole johdonmukaisia - siitä lienee Tiedemiehen käsitys, että hän on joutunut ajojahdin uhriksi.

En arvosta Tiedemiehen poliittisia näkemyksiä, mutta en ole niin kokematon elämässä, että samastuisin hänen virtuaalihahmoonsa nimimerkki Tiedemies ja ottaisin sen minkäänlaisen vihanpidon kohteeksi. Enkä ottaisi, sen puoleen, reaalimaailman henkilöäkään.

Tiedemies kirjoitti...

No hyvä; jätetään nuo mahdolliset vihanpitojutut muualle. En kommentoi myöskään tuota Soininvaarasoppaa, siitä meillä nyt on erilainen käsitys.

Kommentoin kuitenkin vielä kerran sanavapausasiaa ihan kiihkottomasti.

Sananvapauteen kuuluu vähimmäisvaatimuksena se, että valtio tms. ei tule kurmoottamaan ihmisiä näiden sanomisten vuoksi silloin, kun kyse ei ole selvästi uhkailusta tai toisten vahingoittamisesta, esimerkiksi niin, että esitetään tekaistuja "todisteita" siitä, että joku olisi syyllistynyt rikokseen. Tähän kuuluu se, ettei mitään puheenaiheta etukäteen voi rajata pois, eikä myöskään lailla kategorisesti kieltää esim. alaikäisiltä.

Tässä mielessä mainittu laki rikkoo sananvapautta.

Minusta siihen kuuluu myös se, etteivät yksityiselämän sanomiset kuulu työnantajalle jne, silloin kun sanotut asiat eivät liity työn hoitamiseen tai jotenkin osoita sopimattomuutta työhön. Siksi yksityisten mielipiteiden vuoksi ei ketään pääsääntöisesti pitäisi voida potkia pois töistä. Tämäkin kuuluu laajasti ymmärrettynä minusta sananvapauden piiriin.

Sensijaan sananvapauden käsitettä venytetään, jos kuvitellaan sen tarkoittavan sitä, ettei toisten sanomisiin saa reagoida yksityiselämässä sosiaalisin sanktioin. Eli vaikka ettei kutsuta "rasistia" grillijuhliin tai syntymäpäiville. (Sivumennen sanoen, itse en mitään tällaista harrasta)

On myös mahdollista, että joitain näkemyksiä paheksutaan ja että tämä paheksunta tuottaa tietynlaisen ilmapiirin, joissa joitain tosiasioita ei yleensä pidetä sopivina ääneen lausuttaviksi. Tämäkään ei tarkoita, että kenenkään sananvapautta olisi rajoitettu.

Ja jos joku esittää tällaisia "sosiaalisesti sopimattomia" mielipiteitä nimimerkin suojista, niin hänellä on tietysti siihen oikeus, mutta jossain määrin tämä on sananvapauden "väärinkäyttöä", koska sanoja ei joudu kohtaamaan niitä kustannuksia joita sanomisista tulee.

Minusta tässä ei ole mitään ristiriitaista tai epäjohdonmukaista.

Ei itsensä tappaminen viinaa juomalla ole laitonta, mutta on se silti viinan väärinkäyttöä.

Kumitonttu kirjoitti...

Sananvapaus on oikeus julkaista omia mielipiteitään kenenkään sitä ennakolta estämättä. Julkaisun jälkeen annettavat tuomiot ovat aina poliittisia tuomioita, jotka noudattavat lainsäätäjän moraalia.

Vaikka poliittiset tuomiot tosiasiallisesti rajoittavat kansan enemmistön mahdollisuutta julkisesti ilmaista mielipiteitään, aina löytyy joku riittävän hullu/rohkea, joka on henkilökohtaisen vapautensa hinnallakin valmis julkistamaan mielipiteensä ja käyttämään sananvapauttaan. Yhteiskunnallinen ilmapiiri voi muuttua, jos poliittisen tuomion saanut koetaan yleisesti uhriksi. Näinhän on käynyt Suomessa mm. feministeille, homoille ja pienessä määrin myös ateisteille.

Sananvapaus -käsitteen rajaaminen ennakkosensuuriin on sikäli perusteltua, että muuten koko rikoslaki tulisi ymmärtää sananvapauden rajoittamiseksi, ja se tekee koko käsitteen tyhjäksi kuoreksi. Poliittisia tuomioita tulisi ehkä nimittää sananvapauden rajoittamisen sijaan mielipiteen (tai ilmaisuvapauden) rajoittamiseksi.

Kritiikkini Kasvin kirjoitukseen on siinä, että hän väittää, että hänen mielipiteensä (homomyönteisyys) ovat oikeita, joita saa vapaasti levittää lapsille, mutta muiden mielipiteitä (homokielteisyys) ei saa. Se on Virheellinen käsitys sananvapaudesta jos mikä.

Tiedemies kirjoitti...

Kritiikkini Kasvin kirjoitukseen on siinä, että hän väittää, että hänen mielipiteensä (homomyönteisyys) ovat oikeita, joita saa vapaasti levittää lapsille, mutta muiden mielipiteitä (homokielteisyys) ei saa.

En ymmärtänyt asiaa näin; luin Kasvin juttua vain vähän kursorisesti. Hän tietysti pitää omia mielipiteitään oikeina, joita saa vapaasti levittää lapsille, mutten nähnyt hänen tekstissään vaatimusta olla levittämättä muunlaisia mielipiteitä.

Vasarahammer kirjoitti...

"...mutten nähnyt hänen tekstissään vaatimusta olla levittämättä muunlaisia mielipiteitä."

Minä näin, mutta tämä johtuu mediasta ja siitä, että media pitää vasemmistoliberalismia itsestään selvästi oikeana moraalijärjestelmänä.

Vastustus tulkitaan automaattisesti taantumukseksi ja menneisyydessä elämiseksi. Kasvi itse teki kirjoituksellaan tästä tulkinnasta ainoan vaihtoehdon.

Vastustus lisäksi tulkitaan automaattisesti uskonnolliseksi ahdasmielisyydeksi. Näin tehdään,koska vasemmistoliberalismi on vallitseva ideologia mediassa ja akateemisessa maailmassa (erityisesti humanistiset tieteet).