tiistaina, huhtikuuta 20, 2010

Ryöstö Helsingin keskustassa

Viikonloppuna verkkolehti Uuden Suomen omistaja Niklas Herlin, kertoi kolumnissaan, miten kaksi romaninuorukaista ryösti hänet Helsingin keskustassa Kiasman takana. Ryöstäjät pahoinpitelivät Herlinin, jolta halkesi ryöstön yhteydessä polvilumpio.

Herlin ei mikään ”hommalainen”

Tapahtumien kulun lisäksi Herlin kommentoi omia tuntemuksiaan:

”Kanssani puhunut ensimmäinen poliisi muistutti monta kertaa, että nyt ei saa ajatella kostoa tai hyökätä muukalaisten kimppuun. Vähän ihmettelin ensin, enhän minä mikään ”hommalainen” ole. Mutta kohta tajusin, mitä poliisi tarkoitti. Maijan takaovet avattiin ja minun piti tunnistaa nuorukaiset. Muukalaisviha näitä kahta muukalaista kohtaan syttyi spontaanisti. Olisin melkein voinut tappaa nämä pelästyneet kakarat.”

Herlin näkee vaivaa erottautuakseen muukalaisvihamielisistä pitämistään tahoista eli ”hommalaisista”. Hän tunnustaa kuitenkin tuntevansa ”muukalaisvihaa” hänet ryöstäneitä nuorukaisia kohtaan.

Tyypillisen valkoihoisen länsimaalaisen tavoin Herlin ajattelee ensiksi, että onko hän rasisti ja miten hän saisi rasistiset tunteensa tukahdutettua:

”Mutta minusta ei muukalaisvihamielistä saa, vaikka polvilumpio pantiinkin päreiksi, jalka on kipsissä ja moottoripyöräkausi on ohi ennen kuin se ehti alkaa.”

Hän myös yrittää ehkäistä kuviteltua muukalaisvihaa vetoamalla lukijoihinsa:

”Ihmiset, yrittäkää pitää vihanne kurissa. Nyt viimeistään tiedän, että se on sekä välttämätöntä että vaikeaa.”

Ei ole mitenkään väärin inhota ihmisiä kadulla ryöstelevää roskaväkeä. Jos kyseinen roskaväki edustaa toiseutta, vihaaminen voi muuttua rasismiksi ja jopa rikolliseksi kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Sana roskaväki voi toki myös loukata jonkun elämäntapaloukkaantujan herkkiä tunteita.

Romanian romanikerjäläiset tai heidän taustavoiminaan toimivat rikolliset eivät ole pakottaneet meitä palvomaan toiseutta, vaikka se toiseus tekisi ajoittain kipeää kuten Herlinin tapauksessa. Länsimaalaiset ovat tehneet kaiken itse omaksi vahingokseen.

Kerjäläisongelman todellinen syy

Jälkikäteen monet ovat todenneet, että Romaniaa ja Bulgariaa ei koskaan olisi pitänyt päästää EU:n jäseniksi tai ainakin vapaalle liikkuvuudelle olisi pitänyt määrätä nykyistä pitempi siirtymäaika. Esimerkiksi Britannia toimi näin ja asetti rajoituksia Romanian ja Bulgarian kansalaisten oleskelulle, koska EU:n edellisen laajentumisen jälkeen Britanniaan virtasi paljon työntekijöitä esim. Puolasta.

Jos kuitenkin mennään vielä syvemmälle ongelmian syihin, päädytään EU:n vapaan liikkuvuuden takaavaan Schengenin sopimukseen, joka on lakkauttanut rajavalvonnan EU-maiden välillä. Käytännössä Romaniasta voi täysin vaivattomasti matkustaa mihin tahansa EU-maahan milloin tahansa.

Romanikerjäläisten ja -rikollisten aiheuttamat ongelmat siis johtuvat Euroopan Unionista ja siellä vallitsevasta vapaan liikkuvuuden periaatteesta.

Herlin jatkaa

Herlin jatkoi alkuperäistä näkökulmakirjoitustaan ja julkaisi ei niin vilpittömän anteeksipyynnön ”hommalaisille”:

”käytin näkökulmakirjoituksessani sanoja ”enhän minä mikään ’hommalainen’ ole”. Viittasin tällä monien rasistien suosimaan Hommaforum-nettisaittiin ja loukkasin ko. saitin käyttäjiä. Pyydän anteeksi jos loukkasin, kaikki hommalaiset ovat mielestään ainoastaan ”maahanmuuttokriittisiä”. Omasta mielestäni olen lukenut Hommafoorumilta paljon rasistisia ja muilla tavoilla loukkaavia kirjoituksia. Ehkä olen leimannut koko yhteisön vain muutaman ääritapauksen vuoksi (eikös se hommalaisten päävihollisten, ”mokuttajien”, suosima fraasi noin mene).”

Herlin yrittää tuossa olla nokkela ja piikitellä niitä, jotka eivät pitäneet Herlinin tavasta rinnastaa ”hommalaiset” ja muukalaisten kimppuun hyökkäävät kuvitteelliset ”viharikolliset”. Rinnastuksesta ei tietysti ole kenenkään syytä loukkaantua, koska se kertoo vain Herlinin omista asenteista kuten tuo yllä oleva sitaattikin.

Herlin myös piikittelee väärää kohdetta. Oikea kohde olisi löytynyt läheltä hänen ryöstöpaikkaansa eli Sanomatalosta, jossa muuan Kimmo Oksanen kirjoittelee romanikerjäläisten kurjuutta hehkuttavia kolumnejaan. En tiedä, onko Kimmo Niklaksen kaveri vai ei mutta kollega hän ainakin on.

Herlin myös kommentoi äskettäistä talonvaltausta, jossa joukko aktivisteja valtasi Helsingin kaupungin omistaman kiinteistön romanikerjäläisten asuinpaikaksi:

”Romaniassa on rikkaita ammattirikollisia, jotka kouluttavat romaneista kerjäläisiä, huumemuuleja ja ryöstäjiä. Näiden ihmisten ongelmia ei ihan oikeasti ratkota valtaamalla taloja vesivessojen ja suihkujen saamiseksi ryöstäjille, kuten helsinkiläisaktivistit luulevat ”

Itse kutsuisin helsinkiläisaktivisteja vähemmän mairittelevalla nimellä. He toimivat tyypilliseen vasemmistolaiseen tapaan eli hankkivat ”aktivismillaan” itselleen hyvän ihmisen sädekehän mutta eivät kanna vastuuta toimintansa muille aiheuttamista kustannuksista tai vahingoista. Herlin ei jostain syystä koe tarpeelliseksi sanoutua irti tämänkaltaisesta toiminnasta vaan ”hommalaisuudesta”.

Aktivismille nimittäin löytyy ymmärtäjiä, kuten veronmaksajien tukeman Voima-lehden hekumallisesta artikkelista voi päätellä. Ns. human interest -tyyppisessä jutussa haastatellaan Suomesta uhkailun ja painostuksen alla pois muuttanutta Romanian romani Printisor ”Prince” Busea:

”Olot olivat kamalat. Romaniassa meillä ei ole asuntoa, ei vettä, ei sähköä, ei mahdollisuuksia saada töitä. Minulle ei jäänyt muita mahdollisuuksia kuin palata Suomeen."

”Prince” ihastelee aktivistien valtaamaa taloa ja toteaa:

"Monet romanit asuvat Sosiaalikeskus Sataman pihalla ja me pidämme siitä paikasta. Siellä meillä ei kuitenkaan ole vessoja, suihkuja eikä lämmitysmahdollisuuksia. Olisi ihanaa asua tällaisessa talossa, meitä mahtuisi tänne niin monia." 
”Prince” on varmasti oikeassa. Mitä enemmän Suomesta löytyy hyväntahtoisia hölmöjä, sitä enemmän tänne mahtuu Romanian romaneita. Jos annat rahaa kerjäläiselle, pian huomaat, että kerjäläisiä on ilmaantunut lisää. Jos ostat kauppakeskuksen parkkipaikalla pyörivältä kaupustelijalta kiikarit, todennäköisesti tuet rikollista toimintaa ja varmistat sen jatkuvuuden.

Suomalaiset eivät ole millään tavalla vastuussa Romanian romaneiden kurjuudesta, vaikka Kimmo Oksanen yrittäisi tällaista käsitystä kuinka tuputtaa. Siksi Romanian romaneiden aseman parantaminen ei ole suomalaisen veronmaksajan asia. Yksityiset ihmiset saavat toki vapaasti rahoittaa romanien asemaa parantavia hankkeita, mutta siitä ei vasemmistolaisessa moraaliposeerauksessa ole koskaan kyse.

5 kommenttia:

Tapio Tuuri kirjoitti...

Herlin puhuu rasistien suosimasta Hommaforum-nettisaitista. Eikö hän huomaa, että Uusi Suomi-nettisaitti vasta hirveä rasismin pesä on?

Vasarahammer kirjoitti...

Eikös Uuden Suomen blogipalvelu ole taistellut sankarillisesti rasismia vastaan ja sulkenut rasistisia blogeja?

Kommenttiosastojen rasismista en tiedä, koska en lue uutiskommentteja. Uskon toki, että sieltä löytyy rasismia paljonkin.

Tapio Tuuri kirjoitti...

En tiedä, miten rasismi määritellään nykyaikana, ja tietääkö kukaan. Nähdäkseni US:n kommenttiosastolla on runsaasti samantyyppisiä kommentteja kuin Hommassa. Samantapaisia löytyy nykyään paljon myös HS:n nettikommenteista.

Kumitonttu kirjoitti...

Totesihan Niklas kommenttiosiossa, että ei hän yritä väittää, että hän voisi multimiljonäärinä tietää, millaista ns tavisten elämä on. Eiköhän se "hommavastaisuus" perustu ihan tuohon käytännön tosiasiaan.

Luen liian harvoin hommaforumia, mutta ne muutamat kerrat jotka olen lukenut, kirjoitukset ja kommentit ovat laadukkaita. Ihmettelen vaan kovasti, että onko jotenkin hienompaa olla "rasismin vastainen" kuin "rasisti"? Molemmissa kyse on yleistämisestä, eikä korottamalla itsensä "rasismin vastaiseksi" saa muuta kuin kaltaistensa arvostuksen, ja jokainen tietää kokemuksesta, että sen saa halvalla.

Imulippo kirjoitti...

"Herlin myös piikittelee väärää kohdetta. Oikea kohde olisi löytynyt läheltä hänen ryöstöpaikkaansa eli Sanomatalosta, jossa muuan Kimmo Oksanen kirjoittelee romanikerjäläisten kurjuutta hehkuttavia kolumnejaan."

Tuli mieleen tämä nyyhkytarina kodittomasta Romanialaisperheestä, jonka yhdellä viattomalla ja sympaattisella uhrilla, Nelu Dragomirilla, ei reilun vuoden odottelun jälkeen ollut mitään muuta keinoa yrittää vakuttaa päättäjät siitä, että häntä ei ainakaan kannata karkoitaa, kuin suhisuttamalla kaislikkoa.