maanantaina, lokakuuta 03, 2011

Lehdistö sensuurin lipunkantajana

Iltalehti uutisoi pari päivää sitten, kuinka Ruotsidemokraatit luovuttavat kunnallispolitiikassa. Mitään syytä jutussa ei mainittu, ehkä ei haluttukaan. Ruotsin radion nettisivuilla kerrottiin myös samasta asiasta. Siellä sentään mainittiin seuraavaa:

”Valtiotieteilija Malena Rosén Sundström Lundin yliopistosta arvelee yhdeksi syyksi sen, että monikaan ruotsidemokraatti ei ollut laskenut tulevansa valituksi.”

”Hän uskoo myös, että puolueen kunnallispolitiikassa toimivien valtuutettujen kunnallispolitiikkaa kohtaan tuntema vähäinen kiinnostus on vaikuttanut luopumispäätökseen.”

Kaikki tuo voi hyvinkin pitää paikkansa joidenkin edustajien kohdalla. Valtamedia kuitenkin pimittää tietoa tapansa mukaan ja jättää kertomatta olennaisia asioita.

Poliittinen terrori

Ruotsidemokraatit nimittäin joutuvat kärsimään poliittisesta terrorista. Ruotsissa tämä on myönnetty jopa valtamediassa. GT -lehden artikkelissa itseään antifasisteiksi kutsuvien vasemmistohuligaanien toimintaa kuvattiin asianmukaisella nimellä eli terroriksi.

Artikkelin kuvituksessa Christer Johansson -nimisen henkilön kotitalon seinään on maalattu spray-maalilla teksti ”Hoppa av Christer//AFA” (Siirry syrjään Christer // AFA). Maanalaisen antifasistisena itseään pitävän AFA-järjestön edustajat olivat vierailleet Johanssonin talon luona Falköpingissa. Valitettavasti he valitsivat tällä kertaa väärän Christer Johanssonin, silla kuvan talossa asuvalla Christerillä ei ole mitään tekemistä Ruotsidemokraattien kanssa.

Artikkelissa haastateltiin Ruotsidemokraattien piiripuheenjohtaja Hanna Wighiä. Tämä kahden lapsen äiti on omien sanojensa mukaan ryhtynyt toimenpiteisiin perheensä turvallisuuden varmistamiseksi. Hanna sanoo olevansa peloissaan erityisesti sen jälkeen, kun piirijärjestön jäsen Gabriella Svenssonin asunnosta oli rikottu yhdeksän ikkunaa ja sisälle oli heitetty vaahtosammutin.

Suomen valtamediassa Ruotsidemokraatteihin kohdistuvasta häirinnästä ja väkivallasta ei tietysti kerrota. Suomen media kertoo, että Ruotsidemokraattien poliitikot noin vain jättävät luottamustehtävänsä. Ne, jotka jatkavat puolueen riveissä, joutuvat usein maksamaan toiminnastaan kovan hinnan esimerkiksi menettämällä työpaikkansa.

Valtamedia hyökkää nettisivustojen kimppuun

Suomen tavoin myös Ruotsissa lehdistö puolustaa asemaansa ”vastuullisen sananvapauden” vartijana. Tukenaan medialla on vasemmistolainen, rasisminvastainen Expo-järjestö, joka toimii ikään kuin väkivaltaisten antifasistien poliittisena siipenä.

Nettisivusto Politiskt inkorrekt on noussut nopeasti yhdeksi Ruotsin luetuimmista. Sivusto on tullut tunnetuksi kiinnittämällä huomiota valtamedian tapaan valkopikselöidä ulkomaalaisten rikoksentekijöiden kuvat uutisoinnissaan. Siinä missä valtamedia jättää kertomatta olennaisia tietoja rikollisista ja heidän taustastaan, PI-sivustolla kerrotaan tekijöiden nimet ja näytetään kuvat ilman valkopikselöintiä.

Äskettäin Sydsvenskan sanomalehti hyökkäsi kovin sanoin PI-sivustoa vastaan. Artikkelin mukaan:

”Ruotsidemokraatteja lähellä oleva sivusto antaa tilaa uhkauksille ja rasistisille hyökkäyksille, jotka johtaisivat syytteisiin, jos ne julkaistaisiin sanomalehdessä. Mutta Politiskt Inkorrekt -sivuston takana olevat tuntemattomat henkilöt eivät ota riskejä. He vaikuttavat mutta eivät näy.”

Artikkelissa käydään läpi se, mitä sivuston taustahenkilöistä tiedetään. Lopuksi sivustoa syytetään vastuunpakoilusta, kun se vaatii muilta vastuullisuuta mutta ei itse suostu ottamaan vastuuta eikä anna ulkopuolisten tutkia omia taustojaan.

PI-sivusto vastasi syytöksiin lain rikkomisesta omassa artikkelissaan:

”...ei löydy yhtään esimerkkiä toimitukselliseen työhön liittyvästä rikoksesta. Kuten tavallista vähemmän arvostelukykyisten lukijoiden kirjoittamat kommentit ovat ainoa asia, jolla PI voidaan leimata rikoksentekijäksi.”

Artikkelissa myös puolustetaan anonymiteettia ja väitetään, että PI:n tapaisia samizdat-julkaisuja tarvitaan muuallakin kuin täysiverisissä diktatuureissa, jopa Ruotsin kaltaisessa ”demokratiassa”. Jos PI:n ylläpitäjät luopuisivat anonymiteetistaan, he altistuisivat poliittisluonteisille sananvapausoikeudenkäynneille ja joutuisivat äärivasemmistolaisten, islamistien ja rikollisten uhkailujen kohteeksi. He joutuisivat luopumaan normaalista elämästä. Sivuston mukaan:

”Tämä on todellisuutta vuoden 2011 Ruotsissa niille, jotka nostavat esille massamaahanmuuton ja siihen liittyvän islamisoitumisen ja rikollisuuden.”

PI:n moderointi toimii vapaaehtoispohjalta ja moderaattoreille on annettu ohje poistaa selkeästi lainvastainen ja avoimen rasistinen aineisto. Kommenttien runsaan määrän takia vapaa-aikanaan työtään tekeviltä moderaattoreilta jää osa epäsuotavista kommenteista huomaamatta. Sydsvenskania PI neuvoo ilmoittamaan lainvastaisista kommenteista sähköpostilla.

Sydsvenskanin kriittisen artikkelin takaa löytyy freelance-kirjoittaja Anders Paulsson. Sattumoisin rikoksista tuomittu AFA-järjestön aktivisti kirjoitti samalla pseudonyymillä, kun hän työskenteli Expon palveluksessa. Nimen takana PI arvelee olevan henkilön nimeltä Martin Fredriksson, joka toimii Expo-järjestöä lähellä olevan Piscatus-yhtiön hallituksessa.

Piscatus valvoo Ruotsin tuomioistuimia ja myy tietoja tiedotusvälineille. Läheinen suhde Expo-järjestöön tarkoittaa, että Piscatus-yhtiön tiedot ovat myös antirasistien käytössä.

Vastajihadistit vastatuulessa Saksassa

Sotahistorioitsija Jussi Jalonen ei ole ainoa henkilö Euroopassa, joka haluaa paljastaa ”vastajihadistien” alakulttuuriin. Saksassa on vaadittu maan tiedustelupalvelua valvomaan islaminvastaista liikehdintää. Erityistä huomiota on saanut Politically incorrect -sivusto, jota vastaan hyökättiin monella rintamalla.
Esimerkiksi Berliner Zeitung kirjoitti artikkelissaan ”Islaminvihaajien verkoston sisällä” seuraavaa:

”PI on paljon enemmän kuin harmiton nettisivusto. Se on erittäin salaperäinen järjestö, joka työskentelee demonisoidakseen kokonaisen uskonnollisen yhteisön. Se näyttelee tärkeää roolia kansainvälisessä islamin vihaajien verkostossa. Se tarjoaa foorumin rasisteille ja väkivallan ihannoijille, jotka jakavat saman maailmankuvan norjalaisen massamurhaaja Anders Behring Breivikin kanssa.”

Mistä olenkaan lukenut vastaavaa aiemmin? Ai niin, Helsingin Sanomista.

13 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Voi nyyh, kun ruotsindemokraatteja potkitaan. Kuitenkin kyseessä on puolue, jonka kannatus on mitäntöntä n.3%. Ruotsin media tekisi palveluksen kaikille, jos lopettaisi puolueesta kirjoittelun.
Samoin Suomen media voisi lopettaa halla-aholaisten juttujen kaivelu.

Nyt kirjoittelu antaa kuvan, että näillä kavereilla olisi joku merkityskin.

Vasarahammer kirjoitti...

"...kannatus on mitäntöntä n.3%"

Tomi, jos nyt ensin lopettaisit valehtelun ja vääristelyn. Ruotsidemokraattien kannatus viime valtiopäivävaaleissa oli 5,7 prosenttia.

"Ruotsin media tekisi palveluksen kaikille, jos lopettaisi puolueesta kirjoittelun."

Siinä meillä on todellinen "kansandemokraatti".

Jatkossa en aio sietää Tomilta moista roskanjauhamista vaan heitän viestit suoralta kädeltä roskakoriin. Jos haluat purkaa angstiasi, tee se jossain muualla.

Tomi kirjoitti...

VH, puolueen kannatus on romahtanut viimeisten mielipidemittausten mukaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Tämä oli todella valaiseva kirjoitus. Kuulin radiosta tuon uutisen vetäytyvistä Ruotsidemokraateista, ja mielikuvaksi luonnollisesti jäi, että he ovat lyhypinnaisia räyhääjiä, jotka ovat pettyneet politiikkaan. Epäilin toki mielikuvani oikeellisuutta, mutta tässähän tämä selitys sitten tulikin.

Suomi vaati aikoinaan "monikulttuurisuutta" Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten vuoksi. Koettiin tärkeäksi, että Ruotsissa asuvilla suomalaisilla tulee olla oikeus äidinkieleen ja omaan kulttuuriin (ml. Tornionjokilaakson meän-kieliset). Pohjoismailla oli tähän varaa, sillä kansat olivat poikkeuksellisen homogeenisiä. Meille väestön sirpaloitumiseen oli varaa - toisin kuin vaikkapa Unkarissa tai Espanjassa. Samaa lähtökohtaa koitettiin käyttää myös Karjalan suuntaan - tunnetuin tuloksin...

Loppujen lopuksi ruotsinsuomalaisten asema saatiin sementoitua jonkinlaiseksi etniseksi vähemmistöksi saamelaisten tapaan, ja tätä samaa ajattelutapaa alettiin soveltaa myös muihin, myöhemmin tulleisiin maahanmuuttajiin. Suomessa virallisesti omaksuttiin samanlainen kanta, mutta todellisuudessa Suomi jätti maahanmuuttajat aika lailla omilleen. Virallinen Suomi siis tuki mamujen oman kielen ja kulttuurin säilyttämistä, mutta todellisuudessa ne keinot vain jumittivat mamut valtion tukikoneistoon. Tämä kaksinaismoralismi oli paljastuva ennemmin tai myöhemmin, koska epäonnistunutta maahanmuuttoa alettiin perustella riittämättömillä resursseilla.

Muualla Euroopassa mamuilta odotettiin sulautumista valtakulttuuriin toisin kuin Pohjolassa. Muualla ei myöskään annettu mitään virallisia tuen osoituksia oman kielen ja kulttuurin säilyttämiseksi, mikä poikkesi siis Suomesta ja Ruotsista. Pohjimmiltaan Halla-ahon nostama meteli kohdistuu siihen, että mamujen määrä on noussut tasolle, jossa virallisen Suomen oma-kieli-omat-tavat -politiikkaa ei voida noudattaa, tai seuraamme Ruotsin tietä. Toisaalta, muualla Euroopassa noudatettu politiikka ei sekään ole toiminut, mutta siellä ei ole samalla tavalla oltu kaksinaismoralisteja kuin täällä.

Tomi kirjoitti...

Kumis, Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa ei maahanmuuttajat ole sulautuneet. Saksassa on suuri ongelma, että toisen ja kolmanen polven turkkilaiset eivät ole omaksuneet saksalaista kulttuuria.
Saksalaiset kuvittelivat, että töihin kutsutut ensimmäisen polve turkkilaiset palaisivat kotiansa. Niin ei käynyt.

Vasarahammer kirjoitti...

Ei SD:n kannnatus mihinkään ole romahtanut:

PI: Opinionsmätningar.

Yhdessä mittauksessa puolueelle mitattiin tuo noin 3 prosentin kannatus ja siitä luonnollisesti uutisoitiin myös Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä Vasara tai Kumis tietää paremmin, mutta tietääkseni ruotsalaiset suhtautuvat nuivasti nimenomaan suomalaisiin. Ruotsalaiset eivät ole kohdistaneet mokutusta suomalaisiin vaan kaikkiin muihin ulkomaalaisiin.

Vaikka puhutaan 1960-70-luvuilla Ruotsiin muttaneista suomalaisista, niin suomalaisia on kuitenkin ollut Ruotsissa useiden satojen vuosien aikana. Tällöin heitä voi sanoa historialliseksi vähemmistöksi. Samaan tapaan kuin suomenruotsalaiset ja saamelaiset ovat historiallinen vähemmistö Suomessa.

Meänkieliset ovat suomalaisia jotka jäivät Ruotsin puolelle kun tsaari keksi pistää rajan kulkemaan Tornionjokea pitkin. Muuten meänkieliset ovat kai samaa porukkaa kuin mitä on joen tällä puolella.

Ruotsissa ja Suomessa olisi pitänyt ottaa käyttöön sellainen asenne että jos ulkomaalaiset haluavat vaalia kieltään ja kulttuuriaan, heidän on tehtävä se itse omalla rahalla ja omalla ajalla.

Tiedemies kirjoitti...

En ota kantaa, kysyn vaan, mihin perustuu väite expo:sta AFA:n poliittisena siipenä?

Väite kuulostaa jotenkin samalta kuin väittäisi Suomen Sisua skinheadjengien poliittiseksi siiveksi.

Vasarahammer kirjoitti...

"En ota kantaa, kysyn vaan, mihin perustuu väite expo:sta AFA:n poliittisena siipenä?"

Esimerkiksi linkittämässäni PI:n artikkelissa viitataan Expon entiseen kirjoittajaan.

Ei IRA:n ja Sinn Feinin välilläkään virallisesti mitään yhteyttä ollut.

Googletamalla "Expo AFA förbindelser" löytää joitakin sivuja, joilla yhteyksistä kerrotaan. Expon toimituksessa on työskennellyt AFA:n jäseniä.

Vähintäänkin AFA:n "aktivistit" uhkailevat ja häiriköivät niitä, jotka Expo "paljastaa".

Vasarahammer kirjoitti...

Vielä kannattaa esitellä kaikkien ruotsalaisten antifasistien esikuva Tobias Hübinette.

Itse kukin saa päättää, kumpi vaikutaa uskottavammalta: ruotsalaisen Wikipedian vai Metapedian artikkeli.

Sinivalkoisia ajatuksia Sinimustia liikkeitä sinimustin asuin kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sinivalkoisia ajatuksia Sinimustia liikkeitä sinimustin asuin kirjoitti...

Mokumafia toimii niin Ruotsissa kuin Suomessakin toisinajattelijoita vainoten

Erilaiset "tiedemiehet" eivät halua nähdä tosiasioita nigerialaiskirjeiden tason poliitikoistakaan

Elämme hulluus on uskontomme aikakautta kun sanoja vääristellään tarkoitushakuisesti ja niiden perusteella leimataan ihmisiä

Koirat haukkuvat reilusti häntäänsä heiluttaen. Meidän mokumafiamme haukkuu sanoja vääristellen ja olkiukkoja hirtellen, sekä jesuiittamaisia noitaoikeudenkäyntejä valmistellen isolla palkalla.

Neekeri-sanasta - Ihan reilusti ja avoimesti, sekä rehellisesti olen perännyt keskustelua tieteelliset tosiasiat muistaen

Ihmettelen mikä sanassa "neekeri" on halventavaa? Sitä ei ole Tampereen käräjäoikeus, Turun hovioikeus eikä Korkein oikeus määritelleet. Se on vain yhtä äkkiä väitetty loukkaavaksi.

Mielestäni moinen väite on ihmisarvolle ja ihmisoikeuksille sopimatonta ihan objektiivisesti ajatellen.

Esimerkiksi jos alkaisin "neekeri"-sanan korvaamaan hölmöläiseen tapaan sanalla "musti, mustia" niin assosiaatio on lähinnä edesmennyttä koiraani.

Neekeri-sanalla ei ole koira assosiaatioita.

Olenko siis pakoitettu käyttämään koiraani muistuttavaa termiä ja aina näkisin "Mustin" heiluttamassa häntäänsä?

Peppi Pitkätossun isäkin on "neekerikuningas" hyllyssä olevan kirjan mukaan. Onko ajattelu ihan oikeasti nykyään pakko kriminalisoida naurettavuuksiin asti perustelematta ja vainoharhaisesti tosiasioita vääristellen ja harhauttavasti reagoiden joka helvetin kirjoitukseen kuin piru raamattua lukien?

Pro Seppo Lehto ajattelu kunniaan niin lehdistössä, netissä kuin eduskunnassa

Olkaamme itsekukin: Ajattelija ja kyseenalaistaja avoimen rehellisesti

Pro Seppo Lehto ajattelu olkoon ohjenuoramme

--------------------------

http://sinivalkoisia-ajatuksia.blogspot.com/

Gruvmor - Maria Olsdotter kirjoitti...

Näitkö mitä PI on pannut kasaan? Hienon tietokannan.
http://politisktinkorrekt.info/pipedia/Kategori:PI-pedia

Kestääköhän serveri, sitä varmaan käytetään tiuhaan tahtiin jo tänään.