lauantaina, kesäkuuta 09, 2012

Profeetan kunnian suojelijat ja kunniakansalaiset


Korkein oikeus on äskettäin liittynyt siihen joukkoon, jonka mielestä islamin profeetta Muhammadin kunniaa pitää Suomessa suojella. Olen jo aiemmin käsitellyt kysymyksen profeetta Muhammadin lapsivaimo Aishasta ja tavasta, jolla se vielä nykyäänkin oikeuttaa avioitumisen alaikäisen nuoren tytön kanssa, joten ei siitä sen enempää.

Islamin pelko

Islamin arvostelu johtaa yleensä syytöksiin ”islamofobiasta”. Tuon uudissanan yksi tarkoitus on tehdä muslimeista uhreja ja suojata heitä ja heidän edustamaansa ideologiaa arvostelulta. Muslimit eivät keksineet uhriutumista itse vaan jäljittelivät tässä muita sorretuiksi itseään kokeneita kansanryhmiä kuten naisia ja homoja.

Islamofobia on sanana ongelmallinen, koska fobia tarkoittaa irrationaalista pelkoa. Syytösten tarkoittamassa islamofobiassa ei kuitenkaan ole kyse tästä vaan sen tunnustamisesta, että islamin lisääntynyt vaikutusvalta yhteiskunnassa on haitallista ja uhkaa niitä arvoja ja asioita, joita länsimaissa on perinteisesti pidetty tärkeinä. Yksi näistä asioista on sananvapaus.

Korkein oikeus on juuri osoittanut käytännössä, että islamin vaikutusvalta yhteiskunnassa on kasvanut ja että se johtaa sananvapauden kaventumiseen. Vaikka voidaan väittää, että islaminuskoiset ovat keskimäärin herkkiä loukkaantumaan, jos heidän uskonnostaan puhutaan negatiivisessa asiayhteydessä, pelkästään tämä ei selitä tarvetta suojella islamin pyhinä pitämiä asioita suomalaisessa oikeudenkäytössä.

Tarvitaan myös väkivallan uhka, jota ei myönnetä ja josta ei puhuta. Islamin arvostelu herättää vihaisia ja väkivaltaisia reaktioita, jotka eivät ainoastaan kohdistu arvostelijaan itseensä vaan myös arvostelijan kotimaahan ja sen instituutioihin.. Esimerkiksi Tanskassa, josta alkuperäiset Jyllands Postenin Muhammad-pilakuvat ovat peräisin, on esiintynyt useita terrori-iskun yrityksiä, jotka onneksi eivät ole johtaneet ihmisuhreihin. Äskettäin neljä muslimimiestä tuomittiin terrori-iskun suunnittelusta juuri Jyllands Posten -lehteä vastaan.

Kun Suomen valtio rankaisee islamin pyhien asioiden loukkaamisesta, se ei pyri suojelemaan muslimeita vihalta vaan itseään islamin nimissä harjoitetulta väkivallalta. On helpompi ampua ikävistä asioista kertova viestintuoja kuin puuttua islamilaisen väkivallan uhkaan. On helpompi teeskennellä, että väkivalta johtuu ”vihapuheesta”, kuin tunnustaa, että monikulttuurin nimissä suojellun vähemmistön ja sen harjoittaman uskonnon äärimmäinen suvaitsemattomuus on se todellinen uhka.

Hurskastelua

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon tuomio on jo kirvoittanut hurskastelevia puheenvuoroja. Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on yhtenä ensimmäisistä kannattamassa sensuuria.
Kun meillä on Utriaisen kaltaisia asiantuntijoita, ei kannata ihmetellä, miksi valtio sääntelee kansalaisvapauksia täysin estottomasti. Utriainen toteaa Aamulehden mukaan:

”Utriainen toteaa, että EU:ssa arvokriteereinä ovat muun muassa kansalaisten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus. Euroopan ihmisoikeussopimuksella suojellaan näitä arvoja.”

Kaikki totalitaristiset ideologiat peittävät todellisen luonteensa kauniilta kuulostavan sanahelinän taakse. Poliittisesti korrekti monikulttuuri-ideologia ei tässä suhteessa poikkea edeltäjistään. Mielipiteidensä vuoksi rangaistut ovat kaikissa totalitarismeissa rikkoneet ”kansaa vastaan”. Irvokkainta tässä kaikessa on se, että ihmisiä rangaistaan mielipiteiden takia ihmisoikeuksien nimissä. Sen, että mielipiteitä punnitaan tuomioistuimissa, pitäisi jo itsessään herättää huolta. Näin ei tietysti ole, vaan kiihottamislakeja löytyy kaikista Euroopan Unionin maista.

Aamulehti siteeraa edelleen Utriaista:

”Hän huomauttaa, että kyse on myös sivistyneestä käyttäytymisestä ja muiden ihmisten ihmisoikeuksien ottamisesta huomioon. Jos käytös menee täysin yli, asiaa voidaan joutua punnitsemaan rikosoikeuden näkökulmasta. ”

Sivistyneen käyttäytymisen rajat ovat tilanteesta riippuvaisia ja tulkinnanvaraisia. Lukutaitoiselle Halla-ahon kirjoituksen tarkoitus kyllä avautuu, mikäli sitä ei tahallaan halua ymmärtää väärin. Faktoihin perustuvasta mielipiteestä ei pitäisi rangaista missään olosuhteissa paitsi totalitarismissa, jossa ideologia on tärkeämpi kuin totuus. Tyypillisesti yhteisöt määrittävät itse sivistyneen käytöksen rajat eikä siihen tarvita tuomioistuinta avuksi.

Lontoossa mielenosoituksessa on todistettavasti kannettu kylttejä, joissa lukee: ”Behead those who insult islam” eli katkaiskaa päät niiltä, jotka loukkaavat islamia. Olisi mielenkiintoista tietää, miten sivistyneenä Terttu Utriainen pitää kehotusta katkaista pää islamia loukkaavilta, koska kauemmaksi sivistyksestä ja lähemmäksi täydellistä barbariaa on vaikea päästä.

Suvaitsevaisessa ajattelussa se, että joku kantaa moista kylttiä, ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Sellainen syntyy vasta, jos joku valkoihoinen islamofobi kertoo, että kylttiä on kannettu ja että kyltin kantaja oli muslimi. Tällöin valkoihoinen islamofobi syyllistyy vihapuheeseen, joka on ongelmana paljon suurempi kuin mielenosoittajan kyltin sisältö.

Kunniakansalaiset

Somaliasta Suomeen muuttaneiden työllisyydestä liikkuu erilaista tietoa. Tilastokeskuksen sivuilta löytyy tietoa vuosien 1991 ja 2001 välisenä aikana Suomeen muuttaneiden somaleiden työllisyydestä. Näiden tilastojen mukaan 54 prosenttia tuona aikana muuttaneista somaleista on työttömänä. Tilasto ei kerro myöhemmin tulleiden somalien työllistymisestä, mutta voidaan olettaa, että työllisyysaste ei heillä ainakaan ole parempi.

Tosiasioihin perustuen voidaan todeta, että somalit elävät Suomessa enimmäkseen veronmaksajan rahoilla. Suomesta löytyy varmasti ihmisiä, joiden mielestä somalit ovat enimmäkseen veronmaksajan rahoilla loisivia sosiaalipummeja. He hyödyntävät suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja ovat täällä lähinnä anteliaan sosiaaliturvan takia.

Aivan yhtä hyvin perustein voidaan sanoa, että Suomeen muuttavien somalien valmiudet sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ovat erittäin heikot. Usein jopa lukutaito puuttuu muista valmiuksista puhumattakaan. Suomalaisen sosiaaliturvan tarjoama elintaso ylittää merkittävästi vanhan kotimaan tai pakolaisleirin vastaavan. Siksi sosiaaliturvan varassa elämistä ei kannata ihmetellä eikä siitä pidä syyttää somaleita itseään.

Sananlaskun mukaan ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Antelias sosiaaliturva sinänsä muodostaa vetovoimatekijän. Lisäksi se passivoi niin maahanmuuttajia kuin kantaväestöäkin. Miksi mennä töihin, jos uuninpankolla makailu tuottaa saman taloudellisen lopputuloksen vähemmällä vaivalla?

Myös maassa pitkään oleskelleet somalit työllistyvät huonosti, joten on paikallaan kysyä, kannattaako Suomeen tuoda somaleita elelemään sosiaaliturvalla ja kuormittamaan ennestäänkin velkarahalla pyörivää julkista taloutta.

Yksiselitteinen vastaus on tietysti, että ei kannata. Tähän johtopäätökseen voidaan päätyä, kun asioista keskustellaan vapaasti ja somalien sopeutumisongelmat tunnustetaan. Koko lystin kustantavalla veronmaksajalla on oikeus ihmetellä, mitä somalit oikeastaan tekevät täällä, kuten Tanskan Kansanpuoluetta edustava Søren Espersen tekee.

Somalien itsensä passiivisuutta voi perustellusti arvostella, kuten Ayaan Hirsi Ali kirjoissaan tekee. Hirsi Ali itse osaa arvostaa koulutusta, jonka hän on Hollannissa saanut, ja mahdollisuuksia, joita tämä koulutus on hänelle suonut. Suomen julkisessa keskustelussa aktiivisten somalien joukosta löytyy valitettavan paljon niitä, jotka keskittyvät valittamiseen rasismista eivätkä tunnusta, että syytä tukiriippuvuuteen ja heikkoon työllistymiseen voisi joskus etsiä myös peiliin katsomalla.

Suomen oikeuslaitos haluaa kuitenkin kriminalisoida keskustelun ja suosii hyssyttelyä, jossa ainoa sallittu selitys somalien heikolle sopeutumiselle ja tukiriippuvuudelle on kantaväestön rasismi ja että ongelma ratkeaa kasvattamalla ”kotouttamiseen” käytettävää rahamäärää. On tärkeämpää rangaista niitä, jotka kertovat keisarin puuttuvista vaatteista, kuin katsoa totuutta silmiin.

15 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Näitä väkivaltaisia muslimeja täytyy opettaa uskossaan, jotta he hylkäisivät siihen kuulumattomat asiat. Todellista islamia ei tarvitse kenenkään pelätä. En ymmärrä näiden muslimien tarpeita terrorisoida, uhkailla, tappaa ja murhata siksi, että islamia yritetään jatkuvasti joka suunnalta lynkata väärinkäsityksillä. Väkivalta ja riehuminen ovat vain omiaan todistamaan näiden haukkujien näkemyksen. On noustava heidän yläpuolelleen ja muistettava mihin oikeasti uskoo.

Halla-ahon teksti ei ole oikeastaan mitään verrattuna siihen, mitä netissä kirjoitellaan anonyyminä.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos meillä on sellainen laki olemassa, jonka perusteella tällainen tuomio voidaan antaa, niin laki pitää poistaa tai muuttaa. Onhan tässä totta kai aimo annos silkkaa KO:n politikointia, mutta ei sekään sentään lainvastaisia tuomioita pysty jakelemaan.

Toinen asia on tietenkin se, kannattaako tällaisissa asioissa edes valittaa mihinkään EIT:een. Koko touhu on jo osoittanut, että tämä on multikulti-koneisto vs. suomalainen mies -taistelu. Olipa EIT:n päätös mikä tahansa, nyt on nähty, minkälainen uusi uljas moderni yhteiskunta meille on rakennettu. 20 vuotta sitten Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ei varmaan moni kuvitellut, että tämä kehitys olisi ollut mahdollinen, saati tietenkään toivottava.

JH-a ei siis voi saada oikeutta EIT:stä, koska hän on jo moraalinen voittaja. Oikeudessa AINA annetaan oikeutta - jotain jonkun oikeutta on loukattu, ja tuomioistuin vahvistaa tämän asian. Nyt on loukattu virallista ideologiaa (ja sen hyväntahtoista idioottia Illmanin Mikaa), ja tämä oli tämän episodin tärkein lopputulos. EIT voi tietenkin todeta, että KO tulkitsee sananvapautta liian suppeasti, mutta se ei kerta kaikkiaan ole se ongelman ydin. Ongelman ydin on se, että ylin lainvalvoja on kääntynyt kansalaisiaan vastaan. Vaikka tässä tapauksessa tulisikin vapauttava päätös EIT:sta, ei se muuta eikä poista KO:n jäseniä mihinkään.

Lainsäätöön ei takuuvarmasti ole uskallusta, koska jokainen joka sellaista ehdottaa, leimataan välittömästi halla-aholaiseksi rasistiksi, joka haluaa sallia vihapuheen. Tavattoman surullista, että tämän tuomion takia tuohon kyseiseen lakiin ei nyt uskalleta koskea tikullakaan ainakaan kymmeneen vuoteen.

Tomi kirjoitti...

Uskorauha pitäisi poistaa rikoslaista.

Uskontoja tulee saada pilkata mielinmäärin.

Yllyttäminen kansanryhmää vastaan tulee säilyttää laissa. Mielestäni tässä Halla-ahon tapauksessa ei rikosta tapahtunut.

Bogreol kirjoitti...

Oikeassa olet. Ei haluta tai uskalleta tunnustaa, että islam on ongelma, mukavuudenhaluiset virkamiehet mieluummin etsivät syyllisen niiden keskuudesta, joista eivät pidä. He ovat sokeita sille, että heidän suvaitsevaisuutensa on jo kääntynyt puolueellisuudeksi. Edmund Burke on sanonut, että on aina olemassa raja, missä suvaitsevaisuus lakkaa olemasta hyve. Sananvapaus häviää niissä mittelöissä, missä uhriksi heittäytyneen ei tarvitse välittää tosiasioista, loukatuksi tuleminen riittää.

Risto kirjoitti...

Tänään Turun Sanomissa oli juttu sekä Halla-ahon tuomiosta, että aikeista lähettää lapsia terroristien koulutusleireille.
Halla-ahon juttu sai 190X250 mm,
jälkimmäinen 90X90 mm. No,onhan TS:llä oma militantti muslimi toimittajana. Ja pikkunilkit seuraa perässä.

Vasarahammer kirjoitti...

Tanskassa Sören Krarup on tutkinut "rasismipykälän" historiaa. Se perustuu YK:n rasisminvastaiseen sopimukseen vuodelta 1965.

YK:ssa diktatuurivaltiot halusivat rasismipykälän sopimukseen, koska sen avulla voitaisiin helposti vainota toisinajattelijoita.

Länsimaat epäröivät ja pohdiskelivat sen vaikutusta sananvapauteen. Britannia ja Yhdysvallat halusivat, että sana olisi vapaa mutta kehotus väkivaltaan rangaistavaa. Illmanismi kuitenkin voitti lopulta.

Krarup: Racismeparagraffen er totalitær i sit ophav.

Valkea kirjoitti...

Hyvin tiivistetty.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei tietääkseni ota käsittelyyn "kiihottamisrikoksia", joten Ko:n päätös jää sellaisenaan haittaamaan hyvien, kaukonäköisten ja oikeudenmukaisten ihmisten elämää.

Suomalainen eliitti on ummehtunut ja sisäisesti korruptoitunut, ts. Suomessa suurin korruptio ei tule ulkopuolisesta lahjonnasta, jonka virkamiehet ottavat vastaan, vaan virkamiesten ja poliitikkojen keskinäisistä järjestelyistä, sanattomista tai salaisista sopimuksista ja hyvä veli -verkostoista. Suomi on lähes yhtä korruptoitunut kuin Afrikan maat, täällä korruptio vain toimii hiukan eri tavalla.

Tomi kirjoitti...

Jos joku kristinuskonpilkkaaja olisi tuomittu, niin Valkea ja Vasara hurraisivat ihan täysillä.

Vasarahammer kirjoitti...

"Jos joku kristinuskonpilkkaaja olisi tuomittu, niin Valkea ja Vasara hurraisivat ihan täysillä."

Tämä on puhdasta tosiasioihin perustumatonta spekulointia. Tomin seuraava postaus poistetaan, jos vastaavia perusteettomia väitteitä esiintyy jatkossa.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos joku kristinuskonpilkkaaja olisi tuomittu, niin Valkea ja Vasara hurraisivat ihan täysillä."

No eikös tällainen juuri todistaisi että nykyisen kaltaista räikeää kaksoisstandardia ei olisi olemassa?

Ei siinä muuta hurrattavaa olisi kuni se että kaikki pelaisivat samoilla (huonoilla) säännöillä. Nyt on huonot säännöt jotka koskevat vain osaa kansalaisista.

Gretel kirjoitti...

Huomasitteko, että "suomalainen mies hakkaa ja raiskaa kotona"-teesikin on saanut vähän käänteistä disevidenssiä? Jotenkin ei vaan levinnyt suureen mediaan...

"Arvioisin jopa, että yli 90 prosenttia kaikista Suomessa asuvista maahanmuuttajataustaisista naisista on kokenut väkivaltaa jossakin muodossa"

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/112920-valtaosa-maahanmuuttajanaisista-vakivallan-uhreja

Anonyymi kirjoitti...

Tilanteeseen ei saada korjausta muuten kuin yksinkertaisesti poistamalla kokonaan laki kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan ja laki uskonrauhan rikkomisesta. Muuten tuollaiset tuomiot eivät lopu oikeusasteissa.

Jos joku kokee tulleensa loukatuksi, solvatuksi, panetelluksi, tai pahoittaneensa mielensä tms., niin se pitäisi muuttaa asianomistaja-asiaksi. Tällöin asianomistajan olisi itse lähdettävä ajamaan asiaa omalla kustannuksellaan. Tällöin tulisi vähemmän oikeudenkäyntejä.

Tappouhkaukset ja väkivaltauhkaukset ja väkivaltaan yllyttäminen tulee kieltää, mutta se voidaan toteuttaa nytkin tavallisen rikoslain puitteissa. Ei siihen tarvita mitään erillistä mainintaa siitä jos on jotain kansallisuutta vastaan yllyttänyt.

Uskonnot eivät saa olla arvostelun eikä mielipiteen ilmaisun yläpuolella joten siksi lainkohta uskonrauhan rikkomisesta on poistettava kokonaan. Korkeintaan uskonnollisten menojen häirintä voisi olla laissa mainittuna. Siis jos joku häirtsee uskonnollisia menoja kuten häitä, hautajaisia, ristiäisiä ja muita uskontoon kuuluvat tilaisuuksia ja juhlia tms. Tämäkin voidaan sisällyttää muihin lakeihin kuten rikoslain pykälään uskonnonharjoituksen estämisestä. Jossain tapauksissa arvioitaisiin onko järjestyslakia tai kokoontumislakia rikottu.

IDA kirjoitti...

"Lainsäätöön ei takuuvarmasti ole uskallusta, koska jokainen joka sellaista ehdottaa, leimataan välittömästi halla-aholaiseksi rasistiksi, joka haluaa sallia vihapuheen. Tavattoman surullista, että tämän tuomion takia tuohon kyseiseen lakiin ei nyt uskalleta koskea tikullakaan ainakaan kymmeneen vuoteen."

No jos ei kukaan muu uskalla, niin ehdotan, että uskonrauhan häiritsemisestä poistetaan ensimmäinen osa ja laki kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan muutetaan sellaiseksi, että siinä on tuottamuksellisuus mukana.

Ellei tästä nappaa, niin veikkaan, että voimme tehdä tämän myös Kotkan PS:n nimissä.

DuPont kirjoitti...

Tapaus Halla-ahoon liittyen:
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/
"Mikä ei oikeus ja kohtuus ole, ei voi olla lakikaan". Kansalainen demokratiassa on se, jota järjestelmät palvelkoot, ei päin vastoin. Tämän mukaisesti kansalaisten on syytä olla valmiina kritiikkiin myös oikeuslaitosta kohtaan. Muussa tapauksessa demokratia vaarantuu."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vasara: käytkö sähköpostillasi.