torstaina, toukokuuta 09, 2013

Joukkotuho ja sen hyödyntäminen



Rami Leskinen kirjoittaa Sarastus-lehdessä historiapolitiikan tekemisestä menneisyyden haamuilla. Pitkä artikkeli alkaa lupaavasti, kun se käsittelee juutalaisten joukkotuhon käyttöä poliittisessa propagandassa. Valitettavasti se myös menee johtopäätöksissään liian pitkälle, kun siinä aletaan pohtia, ketkä hyödyntävät joukkotuhon muistoa ja miksi.

Moni on huomannut Ylen kanavilla jatkuvasti pyörivät natsidokumentit, joiden takaa voi perustellusti etsiä vaikuttamispyrkimyksiä. Leskinen on myös oikeassa siinä, että joukkotuhoa käytetään nationalismin torjuntaan myös muualla kuin Saksassa, jossa Vergangenheitsbewältigung eli menneisyyden hallinta alkujaan kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen.
Sen sijaan Leskinen nostaa joukkotuhon jalustalle ja menee selkeästi liian pitkälle seuraavassa lauseessaan:

”Länsimaiden syyllisyyden ytimessä on holokausti ja tähän syyllisyyteen perustuu pitkälti sen kannattama sodan jälkeinen liberaali ja suvaitsevainen etiikka.”

Vaikka Leskinen sivuaakin muita syyllisyyttä pönkittäviä aiheita kuten siirtomaavaltaa, hän nostaa juutalaisten joukkotuhon syyllisyyden keskiöön. Tässä hän mielestäni sekoittaa joukkotuhon propagandan välineenä ja itsetuhoisen suvaitsevaisuuden todelliset syyt keskenään. Tästä syystä hän päätyykin kirjoituksen loppupuolella siteeraamaan Kevin MacDonaldin kiistanalaisia ja mielestäni aiheesta antisemitistisiksi salaliittoteorioiksi leimattuja käsityksiä juutalaisten tavoitteesta heikentää länsimaisten yhteiskuntien kantaväestön itsetuntoa ja valta-asemaa.

Miksi holokausti myy?

Leskinen myös ottaa esimerkkejä viihdeteollisuudesta, kun hän kuvaa ”holokaustiteollisuutta”. Hän ei kuitenkaan pysähdy pohtimaan, miksi juutalaisten joukkotuho toimii niin hyvin ja miksi siihen liittyviä elokuvia ja tv-sarjoja edelleen katsotaan innokkaasti.

Tapahtumana juutalaisten joukkotuho edustaa vaikeasti ymmärrettävää inhimillistä pahuutta, joka toteutettiin teollisesti ja perusteellisesti. Kun jotakin sen kaltaista tapahtuu, ihmiset haluavat ymmärtää, miksi näin kävi ja miten vastaavalta vältyttäisiin jatkossa. Pahuus myös kiehtoo, mikä näkyy holokaustielokuvien lisäksi myös rikoselokuvien ja –kirjallisuuden suosiossa.Holokaustiviihteen suosiota ei voi selittää pelkästään poliittisilla vaikuttamispyrkimyksillä.

Leskinen ottaa esille myös ns. ”Salolainen-gaten” esimerkkinä joukkotuhon hyödyntämisessä, vaikka Salolaisen lausetta voi perustellusti pitää antisemitistisenä salaliittoteoriana ja kehnona poliittisena analyysina samanaikaisesti. Leskinen moitti Wiesenthal-keskuksen reaktiota ja tuntui pitävän juutalaisten reaktioita antisemitistisiin ilmauksiin osoituksina yliherkkyydestä.

Toisaalta hän ei yritä ymmärtää yliherkkyyden syitä, eli sitä, että joukkotuho oikeasti tapahtui ja siinä murhattiin miljoonittain juutalaisia. Tuon mittaluokan tapahtuma vaikuttaa voimakkaasti siitä kärsineeseen kansakuntaan ja tapahtumasta tekee länsimaille merkittävän se, että se tapahtui länsimaassa ja sen toteuttajana oli länsimainen valtio. Siksi Kambodzhan kuoleman kentät tai Ruandan kansanmurha eivät vaikuta niin voimakkaasti. Neuvostoliiton gulag kaikessa järkyttävyydessään kärsii dokumentaarisen aineiston puutteesta. Vankileirien saaristosta ei ole paljon filmimateriaalia eikä edes valokuvia näytettäväksi. Sama ongelma koskee myös Ukrainan kulakkivainoja eli ”Holodomoria”.

Monikulttuuri juutalaisten syytäkö?

Kirjoituksensa neljännessä osassa Leskinen kuvaa, kuinka Yhdysvaltojen juutalaiset kannattavat omissa kotimaissaan monikulttuuripolitiikkaa samanaikaisesti, kun he kannattavat Israelin itsekästä juutalaisuuteen perustuvaa nationalismia. Joidenkin kirjoituksen videolinkkien perusteella voi jopa päätellä, että Leskisen mielestä diversiteetin palvonta ja itsetuhoinen monikulttuuripolitiikka ovat juutalaisten syytä.

Leskisen siteeraama Kevin MacDonald ainakin on sitä mieltä, että organisoitunut juutalaisyhteisö on ollut tärkein yksittäinen ryhmä, joka on suosinut rajoittamatonta maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin. Lisäksi juutalaisyhteisö edistää MacDonaldin mukaan ”omia koettuja etujaan”, vaikka ne olisivat ristiriidassa muiden amerikkalaisten etujen kanssa.

Keskittyessään juutalaisiin Leskinen tekee ei-juutalaisista monikulttuurin kannattajista pelkkiä marionettejä, jotka ovat älykkäiden ja varakkaiden juutalaisten ohjailtavissa. Kevin MacDonald pitää myös amerikkalaista uuskonservatismia, jonka edustajia oli paljon George W. Bushin hallinnossa, pohjimmiltaan juutalaisen poliittisen aktivismin ilmentymänä. MacDonaldin mukaan ideologian ei-juutalaiset edustajat kuten Jean Kirkpatrick ja Donald Rumsfeld ovat käyttökelpoisia ei-juutalaisten värväämisessä ideologian kannattajiksi, mutta eivät uhkaa sen juutalaista perusluonnetta ja sitoutumista juutalaisten intresseihin.

Leskisen kirjoitus keskittyy liikaa juutalaisten joukkotuhon merkitykseen länsimaisen itsetunnon heikentäjänä ja unohtaa sitä edeltäneet historialliset tapahtumat kuten ensimmäisen maailmansodan, jota voi hyvällä syyllä pitää maailmanhistorian tuhoisimpana ja turhimpana nuorten miesten teurastuksena. Monien kansainvälisten instituutioiden kuten YK:n ja EU:n juuret ovat Flanderin juoksuhaudoissa eikä Auschwitzin kaasukammioissa. YK:n edeltäjä Kansainliitto perustettiin 1918, ja sen tarkoituksena oli estää tulevat sodat. Järjestö epäonnistui työssään tunnetuin seurauksin.

Ensimmäinen maailmansota johti myös pasifismin nousuun ja vasemmiston puolella kehitykseen pois väkivaltaiseen vallankumoukseen pohjautuvasta ajattelusta kohti kulttuuriin vaikuttamista. Kun neuvostomallinen sosialismi menetti viehätyksensä Stalinin hirmutöiden paljastumisen jälkeen, tämä vasemmiston kehityssuunta sai lisää tilaa, puhkesi kukkaansa 1960-luvun lopulla ja jatkuu edelleen.

On ironista ja samalla perin juurin virheellistä päätyä samaan johtopäätökseen kuin viiksekäs itävaltalainen, jonka mielestä bolshevismi oli juutalaisten syytä. Se, että eliitti pitää maltillistakin kansallismielisyyttä natsismiin verrattavana pahuutena, on traagista ja tuhoisaa länsimaille. On yhtä traagista, jos tästä syytetään taas kerran juutalaisia.

12 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

En oikein ymmärrä tuota logiikkaa, että juutalaisilla olisi joku syy toivoa länsimaiden perikatoa. Millä he sen korvaisivat, mitä he toisivat tilalle? Onko juutalaisilla joku ideologinen oppirakennelma, joka velvoittaa tai kannustaa heidät valtaamaan muiden kansojen ja uskontojen alueita?

Se että juutalaiset ovat kohtuullisen hyvin selvinneet vähemmistöinä eri maissa eri aikoina ei ole osoitus valloitushalusta. Jollain Rotchildilla oli vahva juutalainen identiteetti ja hän tuki oman ideologiansa kannalta hyödyllisiä hankkeita, mutta niinhän tekevät poliittiset puolueet yhä tänä päivänäkin (mistä kuvaava osoitus tämä Perussuomalaisten nuorten tukemisen lain hengen vastaisuudesta käyty keskustelu).

On irvokasta jos kaikki oman ideologian pönkittäminen nähdään pahana, koska todellista pahuutta on toisen ideologian kannattajien tuhoamiseen tähtäävä toiminta, ja tässä holokausti eroaa Rotschildin toiminnasta.

Holokausti vetoaa ihmisiin pitkälti sen takia, että 40-luvun jälkeen pahuus liitettiin Stalinin toimesta natseihin kun taas 90-luvun alkuun asti neuvostososialismi oli rauhanliikettä. Tämä voimakas aivopesu vaikuttaa yhä edelleen, mutta ehkä seuraava sukupolvi jo pystyy tarkastelemaan kaikkia sosialismin virtauksia samalta viivalta. Eli tavallaan Stalin onnistui todella hyvin pyrkimyksissään. Meidän ikäluokassamme on pitänyt itse ottaa aktiivisesti selvää, jos on halunnut tutustua holokaustin ja gulagien yhteneväisyyksiin.

IDA kirjoitti...

Hyviä huomioita. Varskinkin tuo, että mikäli olisimme jonkun "tahon" noin ohjailtavissa ei meillä toivoa olisi muutenkaan.

Silti aistittavissa lievää ylitulkintaa. Kyllähän Rami ja McDonald ovat oikeassa siinä, että juutalaisten vaikutus on ollut merkittävä ja varsinkin Saksan demonisoiminen on mennyt aivan liian pitkälle.Eivät saksalaistet toisen maailmansodan aikana olleet sen enempää natseja, kuin suomalaiset nykyisin ovat sosialidemokraattisia pioneereja.

Holocaust on todellisuutta, mutta se tapahtui hyvin sekavissa oloissa, eivätkä syylliset ole itsestään selviä. On itse asiassa törkeää syyllistää jokaista saksalaista sotilasta holocaustista.

Vasarahammer kirjoitti...

"Silti aistittavissa lievää ylitulkintaa. Kyllähän Rami ja McDonald ovat oikeassa siinä, että juutalaisten vaikutus on ollut merkittävä ja varsinkin Saksan demonisoiminen on mennyt aivan liian pitkälle.Eivät saksalaistet toisen maailmansodan aikana olleet sen enempää natseja, kuin suomalaiset nykyisin ovat sosialidemokraattisia pioneereja."

Leskisen tekstissä ei sanota suoraan, että juutalaiset ovat syyllisiä monikulttuuriin vaan vihjataan vähän sinne suuntaan.
MacDonaldin siteeraaminen kertoo tästä. Voi olla ylitulkintaa tai sitten ei. Sarastuslehteä lukiessa tulee monesti sellainen tunne, että mitenköhän tämä pitäisi nyt tulkita.

Myös muslimisiirtolaisten juutalaisvastaisuus ja kuvitelmat, että juutalaiset hallitsevat länttä, on pantu holokaustiteollisuuden piikkiin, vaikka muslimeilla on omasta takaakin mistä ammentaa.

Saksalaiset ovat hoitaneet menneisyydenhallintansa ihan itse. Valitettavasti se onnistui liian hyvin, eli sitä halutaan kopioida muuallekin mm. Suomeen.

Leskinen myös mainitsi kirjoja, joissa syyllisyyttä vieritetään saksalaisille. Näiden kirjojen johtopäätökset on kumottu onnistuneesti mm. Christopher Browningin kirjoissa.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vielä pari artikkelia Kevin MacDonaldista.

John Derbyshire:
The Marx of the anti-semites

ja edesmennyt Lawrence Auster:

Is my criticism of the Jewish attitudes the same as Kevin MacDonald's

Vasarahammer kirjoitti...

Laitetaan tähän vielä nimimerkki Takuan Seiyo

Critique of culture of Kevin MacDonald

Vasarahammer kirjoitti...

Vielä lisää Lawrence Austeria:

MacDonald's antisemitism

Seuraava sitaatti oli Takuan Seyion kirjoituksessa:

"It is essential to distinguish between anti-Semitic attacks on Jews and legitimate, rational criticisms of Jews. [snip] To portray Jews as the source of all ills [snip] is anti-Semitism. For example, to say that Jews as Jews are “hostile” to our culture and have organized themselves in a campaign to destroy it, is anti-Semitism. What’s wrong with anti-Semitism is, first, that it’s false, and, second, that the flaw can’t be corrected. If Jews, who have been a part of European civilization since before the time of Christ, are the source of all evil in our civilization, there is nothing for them to do but die."

IDA kirjoitti...

Joo. En nyt siis missään tapauksessa väitä, että mitään joukkomurhia ei olisi tapahtunut tai, että juutalaiset olisivat vastuussa lännen ongelmista. Pidän molempia väitteitä hölmöinä.

Holocaust on kuitenkin ideanakin ongelmallinen, koska se viittaa uhriin. Ikään kuin asia voitaisiin ja pitäisi jotenkin sovittaa. Pahimmillaan tässä on menty syyllisyyden ulkoistamiseen, jossa omilla irtisanoutumisilla muka sovitetaan jotain. Asiasta on tullut jopa jonkinlainen valeuskonto omine menoineen. Kyseessä nyt kuitenkin oli silkka pahuus ja murhateot, jotka eivät enää ole kenenkään sovitettavissa. Jos ajatellaan uhreina, niin holocaustin uhreja itseään pitäisi kunnioittaa marttyyreina, jotka liittyvät siihen ainoaan, todelliseen uhriin, joka aidosti sovitti jotain ja siten voittivat. Heitä ei kuitenkaan kunnioiteta, vaan nähdään pelkästään tahdottomina uhreina, jotka olisi uhrattu jonkun uuden, pahuuden voittavan, maallisen ideologian puolesta.

Hieman sekavaa, mutta tätä uhriajattelun teologista puolta on missään kommentissa hankala selvittää. Harkitsen juuri vanhan jutun, jossa asiaa selvitetään, pistämistä Sarastukseen. Se on kyllä vielä sekavampi, mutta ei tästä kirjaakaan viitsi kirjoittaa :)

Pakko myöntää, että en ole McDonaldiin pahemmin perehtynyt. Yleinen keskustelu vain on usein ärsyttävää tästä aiheesta. McDonald saattaa olla hyvinkin olla motiiveiltaan puhdas antisemististi, enkä itse tietenkään Leskisenkään näkemyksiä jaa. Kuitenkin maailmassa, jossa Finkelstein leimataan ei-juutalaisten toimesta juutalaisvastaiseksi ja sitten sen kautta ruvetaan luokittelemaan omia poliittisia vastustajia on tietty tilaus avoimelle keskustelulle aiheesta.

IDA kirjoitti...

Luin tuon Lawrence Austerin kommentin ja hän on selkeästi oikeassa. Jos McDonald siis näkee tilanteen jonkinlaisena biologisena välttämättömyytenä, jota inhimillinen järki ei kykene ohjaamaan McDonald on tietenkin täysin väärässä.

IDA kirjoitti...

Korjaan tuota kommenttiani sen verran, että "ikään kuin asia voitaisiin ja pitäisi jotenkin kansallisesti ( tai kollektiiviseti ) sovittaa..."

Tomi kirjoitti...

IDA, puolet saksalaisista äänesti natseja. Merkittävä osa kansasta kuului eri natsijärjestöihin. Kyllä saksalaiset olivat natseja. Vastarinta tuli demareilta ja kommunisteilta muut hyväksyivät natsivallan mukisematta.

Tiedemies kirjoitti...

Natsit saivat maaliskuun 1933 vaaleissa 43.91% äänistä, mutta maaliskuun vaaleja ei voinut enää pitää vapaina, koska SA-joukkojen terrori häiritsi SPD:n ja KPD:n toimintaa. Lisäksi valtiopäivätalon palon vuoksi oli säädetty rajoituksia kommunisten toiminnalle, ja nämä vaikuttivat myös propaganda-aseena.

Marraskuun 32 vaaleissa natsit saivat 33% äänistä. Tätä voi pitää jollakin tapaa realistisena arviona natsien todellisesta kannatuksesta. Toki syksyllä 1933 järjestettiin "vaalit", joissa natsit sitten saivatkin ylläripylläri yli 90 prosenttia äänistä, mutta se voitaneen sivuuttaa tässä kohtaa.

Markku kirjoitti...

Natsien kannatus nousi radikaalisti vuoden 1929 pörssiromahduksesta seuranneen laman seurauksena. Ennen lamaa natseja kannatti vain noin prosentti saksalaisista äänestäjistä.