perjantaina, syyskuuta 26, 2014

Rotherham, poliittinen korrektius ja selittelyt


Pohjois-Englannin Rotherhamissa tapahtuneeseen laajamittaiseen ja pitkään jatkuneeseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön olen jo viitannut parissa aiemmassa kirjoituksessa. Lisäksi kirjoitin jo pari vuotta sitten lyhyesti Rochdalessa paljastuneesta vastaavasta tapauksesta.

En kuitenkaan halua kerrata islamin yhteyttä tapahtuneeseen, koska kaikki tämän blogin lukijat tietävät jo sen. Rotherhamin tapauksessa järkyttävintä ei ole tapahtuma itsessään vaan viranomaisten kyvyttömyys puuttua siihen. Jos joku haluaa lukea, että seksiorjuus kuuluu islamiin, sen voi tehdä täältä. Enza Ferreri luettelee ne asiat islamissa, jotka ”pyhittävät pedofilian” eli sallivat aikuisten miesten harrastaa seksia esipuberteetti-ikäisten tyttöjen kanssa.

Kannattaa myös pohtia, millaisesta kulttuurista Rotherhamin tapahtumat ovat peräisin. Suurin osa raiskaajista oli kotoisin Pakistanin heimoalueilta. EU Referendum -blogissa on kerrottu, miten paikallinen paimentolaisten kunniakulttuuri vaikuttaa käsityksiin naisista. Northin mukaan uskonto houkuttelee hyväksikäyttäjiä, koska nämä ovat ensisijaisesti häviäjiä, jotka oikeuttavat naisvihamielisen käytöksensä muinaisilla kirjoituksilla. Se on hedelmätön uskonto, joka ei johda mihinkään. Fundamentalistinen islam on häviäjien uskonto.

Northin mukaan rikokset jatkuivat pitkään, koska viranomaiset eivät ymmärtäneet, mitä oli tapahtumassa. Jos viranomaiset olisivat ymmärtäneet asian ja sen jälkeen soveltaneet lakia, hyväksikäyttö ei olisi jatkunut kovin pitkään. Osansa oli myös paikallisilla pakistanilaistaustaisilla poliitikoilla, jotka osallistuivat tapahtumien peittelyyn ja vähättelyyn.

North ei kuitenkaan mainitse yhtä ratkaisevaa tekijää eli poliittista korrektiutta. Puuttumiskynnys oli korkea, koska tekijät edustivat korkean uhristatuksen omaavaa vähemmistöä. Jos he olisivat olleet katolisen kirkon pappeja, asiaan olisi puututtu tehokkaammin ja se olisi saanut enemmän julkisuutta.

Toisaalta olen Northin kanssa samaa mieltä siitä, että islam ei välttämättä ole Rotherhamin tapahtumien ensisijainen selittävä tekijä. Uskonto tosin sisältää eettiset normit, joiden perusteella ihmiset määrittävät oikean ja väärän eron. Islamin normien mukaan hyväksikäyttäjät eivät tehneet mitään väärää, koska tytöt olivat vääräuskoisia. Tekijät myös tiesivät, että oma yhteisö olisi rankaissut heitä, jos he olisivat samalla tavalla käyttäneet hyväksi pakistanilaistaustaisia tyttöjä.

Poliittinen korrektius

BBC:n sivuilta löytyy kuvagalleria henkilöistä, jotka virkansa puolesta ovat vastuussa tapahtumista. Osa heistä on siirtynyt jo aiemmin muihin tehtäviin, osa on eronnut ja osa jatkaa tehtävissään, vaikka paine heidän erottamisekseen on erittäin suuri.

Yksi heistä, jotka haluavat edelleen jatkaa, on Rotherhamin lasten ja nuorten asioista vastaava johtaja Joyce Thackeray, joka sanoi tienneensä hyväksikäytöstä mutta ei sen mittasuhteista. Hän ei parlamentin kuulusteluissa myöntänyt virkavelvollisuuksien laiminlyöntiä mutta sanoo, että hän olisi voinut toimia asiassa aktiivisemmin.

Rotherhamin tapahtumista on laadittu raportti, joka löysi useita syitä, miksi enimmäkseen pakistanilaistaustaisten miesten harjoittama hyväksikäyttö pysyi piilossa. Rotherhamin kaupunginvaltuutettuja ja erityisesti kaupungin henkilökuntaa arvosteltiin ”julkisen keskustelun välttelystä”. Jotkut pelkäsivät leimautuvansa rasisteiksi ja jotkut yksinkertaisesti kielsivät ongelman.

Raportissa myös arvosteltiin sitä, että viranomaiset turvautuivat pakistanilaisyhteisön poliittisiin johtajiin ja imaameihin yrittäessään käsitellä ongelmaa. Nämä toisaalta eivät joko pystyneet tai halunneet puuttua hyväksikäyttöön.

Vuonna 2006 julkaistussa aiemmassa raportissa todettiin, että jotkut kaupungin työntekijät kokivat tekijöiden etnisen taustan vaikeuttavan asian käsittelyä. Etninen sensitiivisyys vaikutti päätöksentekoon, vaikka kaikki vastuulliset ovat jälkikäteen kieltäneet tämän.

Poliisin passiivisuuteen puolestaan vaikutti se, että uhrit tulivat lastensuojelun piiristä ja heitä pidettiin ”poikkeavina”. 16 vuoden aikana Rotherhamin lasten hyväksikäytöstä on tehty kaikkiaan neljä raporttia. Tutkimuksiin osallistuneen professori Alexis Jayn mukaan asiasta vastuussa olevilla viranomaisilla on paljon vastattavaa.

Vasemmiston reaktiot

Rotherham luonnollisesti järkytti myös ns. edistyksellisiä piirejä. Yksi näiden piirien pääajattelijoista, slovenialainen psykoanalyytikko Sjavoj Zizek kirjoitti Guardianiin artikkelin, jossa han-kortti vilahteli usein. Kirjoituksessaan ”Rotherhamin lapsiseksiskandaali: on velvollisuutemme kysyä vaikeita kysymyksiä” Zizek välttelee itse asiaa ja pyrkii kiinnittämään huomiota toisaalle.

Osansa saavat niin läntisen Kanadan valkoihoiset sarjaraiskaajat kuin katoliset papitkin. Hän sentään uskaltaa arvostella vasemmistoakin:

”Vasemmisto osoitti pahimman laatuista poliittista korrektiutta lähinnä yleistämällä. Tekijöitä kuvattiin epämääräisesti ”aasialaisiksi” ja väitettiin, että kyse ei ole uskonnosta tai etnisestä taustasta vaan miesten harjoittamasta naisten alistamisesta. Kuinka me, joilla on kirkon pedofilia ja Jimmy Savile, voimme nousta moraalisesti ylemmälle tasolle kuin syrjäytynyt vähemmistö? Voiko kuvitella parempaa tapaa antaa aseita UKIP:n ja muiden tavallisten ihmisten huolia hyväksikäyttävien populistien käsiin? Tuollainen antirasismi on vain vaivoin peiteltyä rasismia, joka alentuvasti kohtelee pakistanilaisia moraalisesti alempiarvoisina olentoina, joilta ei voi edellyttää samaa tasoa kuin meiltä.”

Tämä kuulostaa hyvältä mutta siinä unohdetaan, että hyväksikäyttäjien moraaliarvot eivät ole samoja kuin meillä. Lännessä pedofiliaa ei hyväksytä ja pedofiileja halveksitaan. Pakistanin kaltaisessa islamilaisessa maassa lapsiavioliitot ovat yleisiä. UNICEF:in mukaan Pakistanissa 32 prosenttia kaikista avioliitoista oli lapsiavioliittoja vuosien 1987 ja 2005 välillä. Islamin perustaja profeetta Muhammadkin nai Aishan, kun tämä oli kuusivuotias ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun Aisha oli 9-vuotias.

Enza Ferreri sanoo kirjoituksessaan seuraavaa:

”Argumentit, joilla yhdistetään Britannian pedofiiliringit sen muslimiväestöön, ovat vahvoja, tukevasti perusteltuja ja mietittyjä. Ne, jotka kieltävät tämän, ovat puolueellisia ja vääristelevät tosiasioita.”

Ferreri on myös närkästynyt vasemmiston johdolla harjoitetusta katolisten pappien leimaamisesta pedofiileiksi. Hänen mukaansa tutkimukset eivät tue tällaista johtopäätöstä, vaan alle kaksi prosenttia papeista on syyllistynyt hyväksikäyttöön. Protestanteilla prosenttiosuus on 2-3. Lisäksi useimmat hyväksikäyttäjät eivät ole pappeja tai henkilökuntaa vaan vapaaehtoistyöntekijöitä. Maallisissa organisaatioissa hyväksikäyttöä esiintyy Ferrerin mukaan enemmän.

Jos palataan Zizekin artikkeliin, siinäkin syyllistytään poliittiseen korrektiuteen, josta kirjoittaja moittii vasemmistoa. Zizek ei halua syyttää islamia sellaisenaan vaan huomauttaa, että islam ei ole sen naisvihamielisempi kuin kristinuskokaan. Zizek päästää islamin pahasta mutta myöntää, että muslimiyhteisöissä naisia alistetaan ja heidät suljetaan julkisesta elämästä. Lopuksi Zizek niputtaa kaikki yhteen ja sanoo:

”Periaatteenamme tulisi olla, että taistelu länsimaista uuskolonialismia vastaan kuten taistelu fundamentalismia vastaan, Wikileaksin ja Edward Snowdenin puolesta, Pussy Riotin taistelu sekä taistelu antisemitismiä ja aggressiivista siionismia vastaan ovat kaikki osa samaa universaalia taistelua. Jos teemme tässä kompromisseja, sotkeudumme pragmaattisiin kompromisseihin eikä elämämme ole elämisen arvoista.”

Zizek luettelee joukon vasemmiston mieliaiheita ja haluaa jättää ikävät yksityiskohdat Rotherhamin tapahtumista taustalle. Vasemmisto yllätettiin housut kintuissa ja nyt pitäisi kääntää huomio muualle. Siinä on Zizekin kirjoituksen keskeinen sanoma.

5 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Mahtoiko Zisek arvioida Hollywoodia ja Roman Polanskia jäävuoren huippuna?

Itsestään selvää, että länsimainen vasemmisto ei piittaa noista tytöistä: tytöthän ovat omia köyhiä, luusereita. Ja vasemmistolle samaistuminen on kaikki kaikessa. Hollywoodissa on palkitsevampia samaistumisen kohteita kuin paikalliset, köyhät tollot.

Kumitonttu kirjoitti...

Eikö se nyt ole aika selvää, että kaikissa kulttuureissa - myös han-suomalaisissa - esiintyy epäterveitä seksuaalisia ilmentymiä. Suomalaisissa on homoja, pedofiilejä, nekrofiilejä, sadisteja ja masokisteja ihan yhtä paljon kuin Afganistanissakin.

Suomessa osa perversioista nähdään sairautena, kuten pedofilia, ja osa normaalina poikkeavuutena, kuten homoseksuaalisuus. Näkemys perustuu pitkälti tutkimustietoon, jonka mukaan sukupuolinen kanssakäyminen lasten kanssa heikentää lasten tulevaisuuden näkymiä ja homoseksuaalisuus on seurausta raskausajan hormonitasapainon puutteesta.

Islam on sen sijaan ideologia, joka ei sen kummemmin perustele oikeutusta raiskata tai tappaa naisia, vääräuskoisia tai lapsia. Jako on täysin mielivaltainen, ja sen ainoa perustelu tulee Allahilta. Islam on se ero, joka antaa oikeuden käyttää hyväksi lapsia. Länsimaisessa kulttuurissa esiintyy lasten hyväksikäyttäjiä, mutta mikään ei meidän kulttuurissamme oikeuta sitä.

Valkea kirjoitti...

Kumitonttu, esim. etnisten ryhmien raiskausluvut ja homouden määrä poikkeavat toisistaan paljon myös psykologisten taipumusten vuoksi. On tavallaan vasemmistolaista väittää, että kaikki ryhmät ovat samanlaisia, mutta kulttuuri. Vasemmisto ei tosin halua myöntää edes merkittäviä kulttuurieroja.

Lauri Stark kirjoitti...

Zizekistä löytyy sen verta miestä, että edes ottaa aiheen esille ja tohtii suomia vaikenijoita. Vaikeneminen, kun on ollut melko johdonmukainen reaktio näin yleisesti. Samaan tapaan kuin virkamiehet sulkivat silmänsä, on Suomenkin mediassa tyydytty lähinnä kuittaamaan tapaus. Missä ovat tuliset kirjoitukset muslimimaailmaan pesiytyneestä pahuudesta? Tätä polemiikkia kyllä riitti katolisen kirkon pedofiiliskandaalin jälkeen (ihan syystä), mutta aika hiljaista on nyt. Feministien suunnalta ei ole kuulunut mitään, vaikka tässä on todistettu tapaus järjestelmällisestä naisten hyväksikäytöstä.

En malta olla pohtimatta, josko pedofiiliyttä voisi olla muslimien joukossa suhteessakin enemmän. Koska islam kerran mahdollistaa pedofiilien itsensätoteuttamisen, eikö voisi olettaa tämän pitkällä aikavälillä lisäävän geneettistä taipumusta kyseiseen perversioon? Lapsimorsiamien kansssa kun tehdään lapsia kans.

Tässä on muuten melko tuore ruotsalaiselokuva(!) nuorista afrikkalaisista maahanmuuttajista, jotka piinaavat ja ryöstävät kantaväestöön kuuluvia poikia. Toteutukseltaan poikkeava, muttei sisällöltään korrekti. Kannattaa katsoa.

Vasarahammer kirjoitti...

Pakistanin kaltaisissa maissa tytöt pidetään lukittujen ovien takana ja heihin on vaikea päästä käsiksi, koska he ovat suvulleen arvokasta kauppatavaraa.

Sen sijaan nuoret pojat ovat vapaata riistaa.

Tämän jutun mukaan Pakistanissa on 1,5 miljoonaa katulasta, joista 90 prosenttia on joutunut hyväksikäytön kohteeksi.

Poikien hyväksikäyttö on yleistä Afganistanin ja Pakistanin heimoalueilla.