maanantaina, maaliskuuta 28, 2016

Poliittisen korrektiuden oppitunti


Suomen Kuvalehti puffasi pääsiäisen aikana kirjoitustaan, jossa käsiteltiin ihmisrotuja. Artikkelia varten kolmen juuriltaan eritaustaisen julkisuuden henkilön geeniperimä testattiin. Koekaniineina toimivat kirjailija Jari Tervo, tutkija Alan Salehzadeh ja Abdirahim ”Husu” Hussein.

Itse geenitutkimus ja kertomukset ihmispopulaatioiden leviämisestä toimivat kuitenkin vain taustana varsinaiselle asialle, joka oli tiivistettynä se, että rotuja ei ole olemassa:

”Ihmisrotu ei ole käypä biologinen termi, sillä rotueroja ei yksinkertaisesti ole pystytty määrittelemään. Geenejä tutkitaan edelleen. Nykytiedon mukaan on kuitenkin niin, että rotu ei ole biologinen vaan poliittinen termi, ja siksi pitäisi aina miettiä, miksi ihmisiä jaotellaan.”

Kirjoituksen todellinen päämäärä selviää siihen liitetystä kysymyspatteristossa, jossa selvitään, mikä on rasistista ja mikä ei. Vastaajina toimii kolme päivystävää dosenttia. Näistä Jukka Palo toteaa rotujen olemassaolosta:

”Jos määritelmä ei toimi oikein millään eliöllä, se ei toimi varsinkaan ihmisellä.”

”Ihmisryhmien väliset erot ovat hyvin pieniä.”

Silti ihminen kykenee melko luotettavasti erottamaan esimerkiksi somalin ja Saharan eteläpuolelta kotoisin olevan bantun. Ulkoisia eroja ihmisryhmien välillä ei voi kiistää, joten täytyy vain todeta, että geneettiset erot ovat pieniä.

Ihmisryhmien väliset ulkoiset erot vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen riippumatta poliittisen korrektiuden säännöistä sekä myös niiden ansiosta. Valkoihoiset ihmiset miettivät usein kahdesti, mikäli arvioivat selkeästi eri värisen ihmisen toimintaa negatiivisessa sävyssä. Erityisen varovaisia ihmiset ovat, kun he arvioivat tietyn ihmisryhmän tapoja, arvoja ja asenteita.

Mikä rodussa sitten on ongelmallista:

”Ihmisrotu-termillä on raskas painolasti. On rotusortoa, kansanmurhia, rotuoppeja ja jopa rodunjalostusta. Koska käsitteellä ei ole virallista määritelmää, sen käyttäminen on aina poliittinen teko.”

Ihmiset jakavat toisiaan ryhmiin joko ulkoisten piirteiden tai jonkun muun perusteella. Tuossa yllä olevassa kuitenkin tiivistyy se, miksi SK on kirjoittanut juttunsa. Juuri yllä mainittujen asioiden takia rotu on länsimaissa tabu ja rotu-käsitteen käytöllä on omat sääntönsä, joita kutsutaan nimellä poliittinen korrektius. Se on syntynyt vastareaktiona 1900-luvun tapahtumille ja viety nykyisin äärimmilleen jopa niin pitkälle, että ihmisillä ei ole enää hyväksyttäviä sanoja käytössään kaikkien ihmisryhmien kuvaamiseen. Ne sanat, joita aiempina vuosikymmeninä käytettiin ihmisryhmien kuvaamiseen on julistettu kielletyiksi ja niiden käyttö leimaa käyttäjänsä rasistiksi.

SK kertoo hieman säännöistä, joilla sanoja käytetään:

”Merkitykset kuitenkin riippuvat puhujasta ja tilanteesta. Jos valitaan uutta työntekijää, onko tärkein asia se, että yksi hakijoista vaikuttaa afrikkalaistaustaiselta? Vai todetaanko ensin, että hakija on hyvin koulutettu, kielitaitoinen ja osaava – ja vasta sitten mainitaan, että tämä taitaa olla Afrikasta?”

”Erotteluissa käytetyillä termeilläkin on väliä. Eskimo on kiistelty nimitys, ja ainakin osa ryhmästä käyttää itse mieluummin nimitystä inuiitti.”

Kysymyspatteriston loppupäässä päästään lopulta rasistin määritelmään:

”Jukka Palo huomauttaa, että jokainen ihmisrotuja määrittelevä joutuu itse vetämään jakolinjat ryhmien väliin ja pitäviä biologisia perusteita niille tuskin löytyy.”

”Niinpä rotuajattelua on vaikea harjoittaa ilman rasismia.”
Kirjoituksessa sivutaan jonkin verran Yhdysvaltoja, jossa rotu-käsite on käytössä esimerkiksi tilastoinnissa. Poliittinen korrektius on kotoisin Yhdysvalloista, tosin siellä sitä ei ole kirjattu lainsäädäntöön toisin kuin Euroopassa, jossa ihmisiä voidaan melko mielivaltaisesti syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Todellisuudessa Yhdysvalloissa, jossa sananvapaudella on perustuslain suoja, poliittinen korrektius muodostaa melko tiukan käyttäytymisnormin, ehkä tiukemman kuin Euroopassa, jossa ilmiö ei ole vaikuttanut yhtä pitkään.

Puumalainen vs. Tatu Vanhanen

Jos halutaan tarkastella poliittisen korrektiuden vaikutuksia Suomessa, on hyvä palata ajassa hieman taaksepäin. Richard Lynn ja Tatu Vanhanen julkaisivat vuonna 2002 tutkimuksen IQ and the Wealth of Nations. Siinä tutkijat päättelivät, että valtioiden kansantuote korreloi ihmisten keskimääräisen älykkyysosamäärän kanssa. He lisäksi väittivät, että erot älykkyysosamäärässä ovat merkittävä mutta ei ainoa tekijä, joka vaikuttaa kansakuntien välisiin eroihin vauraudessa ja talouskasvussa.

Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että tutkimuskohde ei itsessään ole erityisen suosittu vaan poliittisesti erittäin epäkorrekti. Myös tulokset olivat erittäin epäkorrekteja, koska ne osoittivat, että Saharan eteläpuoleisten maiden älykkyysosamäärä oli selkeästi alhaisempi kuin esim. Euroopassa. Kaksi vuotta myöhemmin Vanhasta haastateltiin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Artikkelista nousi suuri kohu varsinkin, kun Vanhasen poika Matti oli tuolloin Suomen pääministeri.

HS:n artikkelin jälkeen tuolloin vähemmistövaltuutettuna toiminut Mikko Puumalainen teki tutkintapyynnön kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuolloin vielä pelkkänä mielipidekirjoittajana toiminut Jussi Halla-aho kirjoitti asiasta kolme kirjoitusta (1, 2 ja 3). Vuonna 2004 myös valtamedia uskalsi vielä puolustaa tieteen vapautta ja vastustaa lynkkausmentaliteettia, jota vähemmistövaltuutetun ja häntä myötäilevät poliitikot ja julkisuuden henkilöt edustivat. Sanomalehti Kaleva uskalsi kolumnissaan puolustaa Vanhasta:

”Tieteen ja sananvapauden keskeisiin periaatteisiin kuuluu, että tutkijan pitää saada julkaista tutkimustuloksensa, vaikka ne eivät olisikaan miellyttäviä tai poliittisesti ja sosiaalisesti korrekteja. Tutkimustulokset pitää saattaa julki juuri siksi, että muut pääsevät arvioimaan niitä. Jos tutkimus kestää kriittisen tarkastelun, ei voi mitään. Ikävältäkin tuntuva totuus on pakko hyväksyä.”

Kalevan kolumnisti näki Puumalaisen toiminnassa yhtymäkohtia suomettuneisuuden aikaan ja Kokoomuksen kansanedustaja Kullervo Rainion kohteluun. Lehti kuitenkin muistuttaa, että suomettuneisuuden aikana neuvostovastaisiksi syytetyt eivät joutuneet juridiseen vastuuseen:

”Tatu Vanhaseen kohdistunut vimma osoittaa, että tilanne on ehkä jopa pahentunut. Nyt poliittiseen korrektiuteen perustuvan lynkkausmielialan herätti yhden vanhan tutkimuksen pohjalta tehty lehtihaastattelu, ja julkisuuteen heitettiin jopa rodullisen kiihotuksen syyteuhka pelkästään siksi, että pääministerin vanha isä oli esitellyt lehtihaastattelussa tutkimustuloksiaan.”

Jälkikäteen tarkasteluta Puumalaisen virhe Vanhasen kohdalla oli se, että hän valitsi liian korkean profiilin kohteen mielipidevainolleen. Myöhemmin hän keskittyi makeiskääreisiin ja nettikirjoittajiin. Puumalaiseen ja Mika Illmaniin henkilöitynyt sananvapauden tukahduttaminen huipentui Seppo Lehdon ja Jussi Halla-ahon tuomioihin. Halla-ahon tuomio osoitti käytännössä, mitä poliittisen korrektiuden pelisäännöt tarkoittavat, eli eri ihmisryhmillä on eri säännöt. Suomalaisista saa sanoa mitä tahansa ilman pelkoa rangaistuksesta, kun taas vähemmistöstä saman asian kertominen johtaa tuomioon.

Poliittisen korrektiuden vaikutukset

Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen yritti vuonna 2004 haukata liian suurta palaa. Hän luuli, että tieteen vapaus on alisteinen poliittisen korrektiuden vaatimuksille. Puumalainen on taustaltaan juristi ja sellaisena vielä normaalia yksisilmäisempi. Hän kuvitteli, että yksisilmäinen pykälän tulkinta ohittaa kaiken muun.

Poliittisella korrektiudella on kuitenkin runsaasti muita negatiivisia vaikutuksia. Kyseessä ei nimittäin ole pelkästään käyttäytymisnormi vaan kokonaisvaltaisesti ajattelua, viranomaistoimintaa ja julkista keskustelua kahlitseva oppi.

Poliittinen korrektius asettaa ihmisryhmät eri asemaan näiden todellisen tai kuvitellun uhristatuksen perusteella. Näitä uhristatuksesta nauttivia ryhmiä ovat etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen lisäksi ainakin seksuaaliset vähemmistöt. Alhaisin uhristatus on valkoisella heteroseksuaalisella mieshenkilöllä tämän sosiaalisesta taustasta riippumatta.

Jos tietty ihmisryhmä syyllistyy tilastollisesti muita useammin rikoksiin ja elää valtaosin sosiaaliturvan varassa, tällaisen ihmisryhmän tapojen arvostelu on poliittisen korrektiuden sääntöjen mukaan kiellettyä. Julkiseen keskusteluun osallistuvat tietävät tämän ja joutuvat ottamaan huomioon sen, että arvostelu voi johtaa syytöksiin rasismista.

Sen sijaan ne, jotka syyttävät vähemmistön rikollisuudesta ja tukiriippuvuudesta valtaväestön heihin kohdistamaa rasismia ja syrjintä, saavat sanoa sanottavansa ilman pelkoa, vaikka heidän väitteensä olisivat tuulesta temmattuja ja perustuisivat mutuun. Pelkkä tällaisten argumenttien vastustaminen voidaan tulkita rasismiksi. Siksi valtaosa pitää suunsa kiinni.

Vähemmistön edustajille poliittinen korrektius antaa usein väärän signaalin. Koska kaikki paha johtuu rasismista ja syrjinnästä, mitään syytä parantaa omia tapoja ei ole. Tarvitaan vain lisää valtaväestölle kohdistettuja vaatimuksia.

Jokin aika sitten useissa Englannin kaupungeissa nuoria tyttöjä pakotettiin prostituutioon. Tätä pyörittivät enimmäkseen pakistanilaistaustaisista muslimeista koostuneet jengit. Viranomaiset katsoivat toimintaa sormien läpi vuosikaudet, koska puuttuminen asiaan olisi altistanut syytöksille rasismista. Kun asia tuli julkisuuteen, tekijöitä kutsuttiin poliittisesti korrektisti ”aasialaisiksi”, koska termi pakistanilaistaustainen muslimi olisi leimannut koko yhteisön.

Kun Suomen poliitikot kilvan esiintyivät suvaitsevaisina viime syksyn maahantulijakriisin yhteydessä, kukaan johtava poliitikko tai valtamedian edustaja ei miettinyt maahantulijoihin liittyviä turvallisuusriskejä. Terrorismista pelotelleille naureskeltiin avoimesti. Poliitikot ja viranomaiset eivät luultavasti edes osanneet ajatella, että tulijat olisivat jotakin muuta kuin hädänalaisia ja että ylivoimainen valtaosa olisi muslimimiehiä. Ongelmat myönnettiin vasta, kun niitä ei enää voinut peitellä.

Julkinen keskustelu maahanmuutosta menee valtamediassa erittäin usein metakeskusteluksi erityisesti, kun aletaan puhua rasismista. Lopulta päädytään tulokseen, jonka mukaan rasismia vähentämällä ongelmat poistuvat, kunhan vain käytetään tarpeeksi rahaa abstraktiin kotouttamiseen, jolla ongelmat taianomaisesti poistuvat.

Suomen kuvalehti ei tehnyt lukijoilleen tai edes itselleen palvelusta, kun se lähti mestaroimaan lukijoilleen rasismista. Se vain osoitti olevansa samalla tavalla mätä kuin koko muu valtamedia. Jos se olisi oikeasti halunnut kertoa rodusta ja politiikasta, se ei olisi jättänyt politisoidun rotu-käsitteen käsittelyä toiseen maailmansotaan vaan olisi ottanut huomioon myös 60-luvun lopun jälkeen tapahtuneen kehityksen.

8 kommenttia:

Euvostotaivas kirjoitti...

Kauas on pudonnut Suomen Kuvalehtikin siltä laatulehden tasolta, jota se ennen edusti. Toisaalta sehän onkin hyvåä symboli aikana, jolloin jokainen nilkki kiiruhtaa "kunnioittamaan" maamme 100-vuotista itsenäisyyttä, vaikka olemme huomattavasti vähemmän itsenäisiä kuin autonomian aikaan.

Blogistin kaksi toteamusta tiivistävät myös SK:n julistuksen tarkoitusperät:

" Sen sijaan ne, jotka syyttävät vähemmistön rikollisuudesta ja tukiriippuvuudesta valtaväestön heihin kohdistamaa rasismia ja syrjintä, saavat sanoa sanottavansa ilman pelkoa, vaikka heidän väitteensä olisivat tuulesta temmattuja ja perustuisivat mutuun. Pelkkä tällaisten argumenttien vastustaminen voidaan tulkita rasismiksi. Siksi valtaosa pitää suunsa kiinni."

ja

"Vähemmistön edustajille poliittinen korrektius antaa usein väärän signaalin. Koska kaikki paha johtuu rasismista ja syrjinnästä, mitään syytä parantaa omia tapoja ei ole. Tarvitaan vain lisää valtaväestölle kohdistettuja vaatimuksia."

Nykyisessä suvaitsevaiston liturgiassa loistaa poissaolollaan muun muassa se tosiseikka, että valkoihoinen se vasta rasismin kohteeksi joutuu päädyttyään vähemmistön asemaan. Tuo kamala R ei siis ole vain valkoihoisten perisynti vaan oire epäterveistä ja epätasa-arvoisista väestösuhteista.

Toinen mielenkiintoinen harhaoppi näyttäisi nykyään olevan jonkinlainen "kaikki pelaa" -ideologia ihmisryhmien välillä. Kuitenkin vuosisataisella ja -tuhantisella elinympäristöllä sekä omaksutuilla kulttuuriarvoilla on selvät syy- ja seuraussuhteensa. Tyypillinen lämpimien maiden ähläm bähläm -mesomismentaliteetti olisi ennustanut pikaista perikatoa vielä satakunta vuotta sitten meikäläisissä soisissa metsissä. Jussin oli otettava kuokkansa ja raadettava suollaan. Ei ole sattumaa, että meistä suomalaisista on tullut sellaisia jurrikoita, joita vielä tapaa toisinaan huoltamoiden baareissa.

Aavikkokulttuurin istuttaminen näille pohjoisille seuduille on tolkuttomuutta. Ja juuri erilaisiin olosuhteisiin soveltuvien kulttuurien ja uskomuksien väkinäisestä istuttamisesta on nykyisissä keinotekoisissa kansainvaelluksissa kyse. Merkittävämpää kuin saapuvat ihmiset ovatkin nyt heidän tuomansa uskomukset ja käsitys suhteesta toisuskoisiin. Ihmisryhmissä ja -kulttuureissa on selviä eroja jo vallinneiden olosuhteiden seurauksena. Myös vuosituhansien aikana tarvittu ongelmanratkaisutaito on vaikuttanut siihen, kuinka älykkäät yksilöt ovat päässeet vallitseviksi. Ihminenkin on eläin, joten on käsittämätöntä, ettei realiteetteja hyväksytä.

Eurooppalaisten kansojen vaihtaminen sekä eurooppalaisten perinteiden ja historian murtaminen ovat sellaisia päämääriä, joiden tukemiseksi nykyään nähdään tavattomasti vaivaa ja käytetään suunnattomasti varoja. SK:n artikkelin koehenkilöiksi valikoituneet Terho, Alan Salehzadeh ja Abdirahim ”Husu” Hussein edustavat jo sinänsä varsinaista elitismiä, josta ei tässä yhteydessä enempää.

Sinänsä Suomen Kuvalehden vuodatus vaikutti ensi katsomalta äärettömän sekavalta ja ahdetulta piirroksineen, kaavioineen ynnä irvistelevine pärstäkuvineen, jotka tuntuivat aluksi hyppelehtivän ruudulla. Toki, voihan sitä noinkin näyttää keskisormea kantasuomalaisille. Blogistin sanoin:"Suomen kuvalehti ei tehnyt lukijoilleen tai edes itselleen palvelusta, kun se lähti mestaroimaan lukijoilleen rasismista. Se vain osoitti olevansa samalla tavalla mätä kuin koko muu valtamedia." SK:n teksti on kuin suoraa ideologiselta uudelleenkoulutusleiriltä.


Kiitos blogistille asian analysoinnista ja haarukoimisesta lähestyttävämpään muotoon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Euvostotaivas tuossa oikeastaan kiteytti kaiken olennaisen. Itsekin jään kaipaamaan laatulehteä nimeltä Suomen Kuvalehti. Aikanaanhan se oli sellainen. Nyt voi sanoa, että se myy Mersua Trabantin tekniikalla.

Vasarahammer kirjoitti...

Euvostotaivas: "Toinen mielenkiintoinen harhaoppi näyttäisi nykyään olevan jonkinlainen "kaikki pelaa" -ideologia ihmisryhmien välillä."

Itse asiassa Vanhasen ja Lynnin tutkimus taisi alun perin olla jonkinlainen yritys kumota taloustieteen oletus siitä, että kansakunnat ovat yhtä kyvykkäitä tuottamaan taloudellista vaurautta. Ihmisten keskimääräistä älykkyyttä ei otettu huomioon.

"Kaikki pelaa" sisältyy näennäisesti poliittiseen korrektiuteen. Todellisuudessa siinäkin myönnetään ihmisryhmien väliset erot, mutta ne eivät johdu näiden ryhmien perinnöllisistä tai hankituista ominaisuuksista vaan syrjinnästä. Jos Palle ei ole yhtä hyvä futaaja kuin Pera, se johtuu siitä, että Pera ja kumppanit eivät koskaan syötä Pallelle, eikä siitä, että Palle menettää pallon heti kun se hänelle syötetään. Poliittisesti korrekti ratkaisu on pakottaa Pera ja muut syöttämään Pallelle.

Ykä: "Itsekin jään kaipaamaan laatulehteä nimeltä Suomen Kuvalehti. Aikanaanhan se oli sellainen."

Aikana, jolloin SK oli laatulehti, se luultavasti oli sitä. Toisaalta ei ollut oikein sammanlaista mahdollisuutta vertailla kuin nykyään.

SK on mielestäni aina heijastanut omaa aikaansa ja sen vallitsevia oletuksia. Niin nytkin.

Valkea kirjoitti...

Oikeusgenetiikan tutkija Palo valehtelee poliittisten syiden takia. Rotujen välisiä geenejä verrattaessa havaitaan, että n. 90% geeneistä on satunnaista kohinaa, ja siten merkityksettömiä rotujen olemuksen kannalta. Vaikka kaikki nämä geenit olisivat sattumalta (erittäin pieni todennäköisyys) samanlaisia suomalaisen ja somalialaisen välillä, se ei viittaisi näiden henkilöiden geneettiseen samanlaisuuteen. n. 10% rotujen välisistä geeneistä muodostavat yhdessä systemaattisesti rotujen välillä eri tavalla jakautuneita ja merkityksellisiä kokonaisuuksia. Näiden geenien avulla suomalainen ja somalialainen voidaan erottaa 100% varmuudella toisistaan. Nämä geenit luovat rotujen välille merkittäviä eroja keskimääräiseen älykkyyteen (älykkyysjakauman sijainti) ja älykkyysjakauman muotoon; persoonallisuustekijöihin; fyysisiin ominaisuuksiin; immuunipuolustustekijöihin; rikollisuuden määrään; jne.

Rasisti -käsitettä ei tulisi hyväksyä keskusteluun. Se ei ole neutraali deskriptiivinen sana, vaan poliittinen haukkamasana. Se on poliittisessa kontekstissa samantyylinen sana kuin k.sipää katukielessä. Neutraali ja sivistynyt deskriptiivinen sana omaa etnistä ryhmäänsä preferoivasta henkilöstä voi olla esim. etnosentrinen.

Vasarahammer kirjoitti...

Valkea: "Rasisti -käsitettä ei tulisi hyväksyä keskusteluun. Se ei ole neutraali deskriptiivinen sana, vaan poliittinen haukkamasana. Se on poliittisessa kontekstissa samantyylinen sana kuin k.sipää katukielessä."

Niinhän se on, mutta liberaalissa julkisuussa rasismikeskustelu hallitsee ilmatilaa. Esim. kaikki maahanmuuttokeskustelu muuttuu rasismikeskusteluksi.

Poliittisen korrektiuden yksi ominaisuus on se, että tavallinen ihminen miettii ensiksi, onko hän rasisti, jos hän sanoo mielipiteensä tai käsityksensä tapahtumista. Jos lukija sisäistää SK:n artikkelin neuvot, hänen "antirasistinen vasteensa" vahvistuu.

"Antirasistinen vaste" vaikuttaa myös käytännön toimiin tapauksissa, joissa uhristatuksen omaavan vähemmistön edustaja käyttäytyy huonosti (esim. äskettäinen tapaus, jossa helsinkiläiset vanhemmat vaihtoivat 2-vuotiaan lapsensa päiväkotia).

riikka kirjoitti...

Mm. Tieteessä tapahtuu -lehdessä oli muistaakseni aikoinaan hyvää Vanhas-debattia. Toisaalta olen ollut seminaareissa, joissa ko. miehen nimeä ei ole saanut edes mainita... On niin kovasti tieteenalasta ja erityisesti yksilöstä kiinni, miten suhtautuu tällaisiin "vaikeisiin" asioihin. Yleensä rohkeat yksilöt ovat rohkeita kaikissa muissakin asioissa.

"Rodun" väitetystä mahdottomuudesta alistua määritelmille, eroille ja kategorisoinneille voidaan vetää suora yhteys yhteiskuntatieteiden tutkimuskohteiden yleiselle häilyvyydelle. Esimerkiksi pääsiäisen hs:ssa terrorismin tutkija Malkki avasi suurelle yleisölle akateemisen (vasemmistolaisen valtiovastaisen) terrorismin tutkimuksen saloja. Esimerkiksi näin: terrorismi ei ole monoliittista eikä sitä voida luokitella juuri tietynlaiseksi - emme siis voi sanoa, että terrorismi on juuri jonkinlaista. (Eli siis emme missään nimessä voi sanoa, että nykyterrorismi on islamistista.)

Kyseessä on sama arvottava metodi, joka kieltää kaikenlaisen yleistämisen liiaksi yksinkertaistavana ja yksilöä ja kompleksia todellisuutta sivuuttavana, "vanhanaikaisena" analysoinnin tapana. (Toki vain kipeistä asioista!)

Näin ollen kaikki mitä "on" ei oikeasti olekaan. Askel kerrallaan voidaan aina mennä alemmalla analyysintasolle ja varmistaa, että kaikki ominaisuudet tulevat tulkituksi itsenään, ei suhtessa muihin.

Kun kaikki tulkitaan oikeanlaisen kehyksen läpi, nähdään vain yksittäisiä minimaalisia "ominaisuuksia", joiden kanssa minkäänlainen yhteiskunnallinen tai muu analyysi ei ole järkevää.

Näin ollen siis, vaikka jokainen "näkee", että on rotuja, ja jokainen "näkee", että on islamistista terrorismia, sillä ei ole mitään väliä. Se ei ole totta. Tulkittuna oikein nämä "kompleksiset" asiat häviävät, eronteko vaikeutuu ja muuttuu lopulta mahdottomaksi. Ja niin postmoderni maailmamme on taas vähän kompleksisempi, moniulotteisempi ja diverssimpi.

Ja tiede ihan mitä kukin kulloinkin sattuu tahtomaan.

Vasarahammer kirjoitti...

riikka: "Näin ollen siis, vaikka jokainen "näkee", että on rotuja, ja jokainen "näkee", että on islamistista terrorismia, sillä ei ole mitään väliä. Se ei ole totta. Tulkittuna oikein nämä "kompleksiset" asiat häviävät, eronteko vaikeutuu ja muuttuu lopulta mahdottomaksi."

Tähän se postmoderni dekonstruktio lopulta johtaa eli mikään ei oikeasti ole mitään. Jos kielletään objektiivisen todellisuuden olemassaolo, jäljelle jää vain narratiivit. Asioista saadaan puhumalla ihan mitä halutaan.

Sinivihreä kirjoitti...

Jos Palle ei ole yhtä hyvä futaaja kuin Pera, se johtuu siitä, että Pera ja kumppanit eivät koskaan syötä Pallelle, eikä siitä, että Palle menettää pallon heti kun se hänelle syötetään. Poliittisesti korrekti ratkaisu on pakottaa Pera ja muut syöttämään Pallelle.

Aika hyvä esimerkki... johon minulle tulee mieleen, että:

Kuinka kuvittelette, että Pallesta koskaan tulisi hyvä futaaja ja pallonpitäjä, jos ette hänelle koskaan syötä, tai vain hyvin harvoin?

Jos on muitakin tavoitteita kuin lyhytaikainen tavoite (että juuri tässä ottelussa menestytään), niin pitkäaikaisena tavoitteena voisi olla vaikkapa Pallen ja muiden heikompien futaajien kouluttaminen paremmiksi, jotta tulevaisuudessa heidänkin panoksestaan olisi enemmän hyötyä. Heille kannattaa siis vähintään syöttää silloin tällöin, jotta oppisivat pitämään palloa, ja harjoituttaa harjoituksissa kovasti. Vain pelaamalla oppii.